Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 


Geilailun GrandeFinale 
giirastorstaina 28.3.

 

 

Giirastorstaina geilahallissa gaadettiin 9 g-miehen voimin Grande-finaalin merkeissä. Mukana oli 6 vakiojäsentä ja1 pari kertaa lämmittelemässä käynyt sekä 2 ukkoa, jotka eivät vuoteen olleet omien sanojensa mukaan radalla käyneet. Suosikkeja ei ehkä ollut ikuista suosikkia Teroa lukuunottamatta. 10 edellistä kisaa olivat menneet siten, ettei kukaan ollut voittanut kahta kertaa peräkkäin, joten tilaston mukaan hyvää kevätkuntoa osoittanutta Vänkää edellisenä voittajana ei voinut lukea suosikiksi. Neljän sarjan kisassa kävi kuitenkin niin, että Vänkä nousi kärkeen ekan sarjan 9. ruudussa ja aloitti kovan toisen sarjansa, joka päättyi lukemaan 206 . Viimeksi Vänkä oli rikkonut 200 vuonna 81 tai 82 päätyen silloin tulokseen 203. Vänkän ehjä sarja, joka sisälsi 3 kaatoa, 6 kpl 9/ ja kaksi muuta paikkoa, halvaannutti muut kilpailijat ja 2 sarjan jälkeen ero toisena olleeseen Jamiin oli 60 pist (370-310) Teron ollessa kolmosena jo 78 pistettä perässä!!! Neljäs sarja oli Vänkälle vaikea, kun voitto alkoi häämöttää ja heitto välillä karkaili, mutta Tero jäi lopulta 14 pisteen päähän heitettyään vikaan sarjaan illan 3. parhaan sarjan 177. Jami oli kolmas. Kärkikolmikon tulokset 642 628 620. Jamin sarjat olivat aika vähillä eri numeroilla kerrotut 146 164 146 164.

Neljänneksi nousi viimeisellä, illan toiseksi parhaalla sarjalla 184 Hyny. Hyny oli päivän nousija oltuaan 1. neljänneksen jälkeen vasta 7.   Tupin tsempattua viimeiseen sarjaan parhaansa 131 ja noustua 8:nneksi, joukkuevoitto meni kolmikolle Vänkä Hyny Tupi 16 pisteen erolla Jami Tykki Jygä –joukkueeseen. 16 pistettä heistä oli ero myös jumbokolmikkoon Tero Masu Gaapo, joista Masu ja Gaapo heittivät viimeiseen sarjaan heikoimpansa, jotka pudottivat heidät sijoilta 4 ja 8 sijoille 6 ja 9. Jygä heitti ekaan sarjaan 4 kaatoa, mutta paikkoheitot eivät onnistuneet ollenkaan, sitten katosivat kaadot, mutta onneksi paikkopeli parantui, tuloksena 7. sija. Tykki aloitti vakuuttavasti kahdella kaadolla, mutta varmuus jatkossa puuttui ja sijoitukseksi tuli 5. Tulokseen sisältyi mm. päivän heikoin sarja 110.  Gaapo heitti Jamiakin tasaisemmin sarjojen oltua 112:n ja 123:n välissä. Näillä sarjoilla tuli kuitenkin armotta jumbopaikka.

Tulostaso kisassa nousi varsin kohtuulliseksi, keskiarvo oli lähes 560. 3 parasta ylitti reilusti 600 pistettä neljännenkin päästyä 597:än.  Vain 2 jäi alle 500 pisteen. Rankingiin huomioitavat 2 ekaa sarjaa olivat keskiarvoltaan kauden 4. parhaat. Jamin 310:n tahti olisi riittänyt 7 kertaa voittoon talven aikana. Vain 3 kertaa on voittotulos ollut kovempi kuin Vänkän 370 nyt.

Grande finaalin 2 ekan sarjan tilanne laskettiin siis mukaan koko talven rankingiin, jossa ainut epäselvä asia toisen ja kolmannen sijan sai ratkaisunsa. Vaikka Vänkä voitti, niin Jamin toinen sija varmisti hänelle toisen sijan myös koko tilanteessa Vänkän jäätyä kolmanneksi. Sijoitukset olisivat vaihtuneet, jos Jami olisi jäänyt vähintään viidenneksi.  Teron voitto oli ollut selvä jo pitkään. Alla tilastoja tapahtumasta ja rankingista. 

 

Sarjoittain Tilannekehitys Sijoituskehitys
Vänkä 164 206 150 122 Vänkä 164 370 520 642 Vänkä 1 1 1 1
Tero 149 143 159 177 Tero 149 292 451 628 Tero 3 4 3 2
Jami 146 164 146 164 Jami 146 310 456 620 Jami 4 3 3 3
Hyny 120 169 124 184 Hyny 120 289 413 597 Hyny 7 4 5 4
Tykki 159 127 110 147 Tykki 159 286 396 543 Tykki 2 6 6 5
Masu 123 163 132 114 Masu 123 286 418 532 Masu 6 5 4 6
Jykä 128 131 135 116 Jykä 128 259 394 510 Jykä 5 7 7 7
Tupi 115 118 118 131 Tupi 115 233 351 482 Tupi 9 9 9 8
Gaapo 117 123 113 112 Gaapo 117 240 353 465 Gaapo 8 8 8 9

 

 

 

GEILARANKING   2012-3            
                   
      23   sija  paras   huonoin   mediaani   tulos keski-arvo 
    pisteet krt os-% ka
1 Tero       22,57        18         78   1,67   493       256         321     328  
2 Jami       16,97        20         87   2,60   371       243         289     285  
3 Vänkä       16,68        22         96   2,73   370       219         272     274  
4 Jykä       14,50        15         65   3,53   332       215         257     265  
5 Kaapo       11,76        19         83   3,95   314       193         247     251  
6 Tupi         5,40        11         48   4,82   264       220         246     245  
7 Teitsi         0,66        10         43   5,50   265       202         237     232  

 

Mukana kisoissa alle 20 %:n aktiivisuudella myös Guide (loukkaantui), Masu, Tykki ja Hyny. Keskimäärin kisoissa mukana 5,5 G-miestä.

 

 

 

 

 

Geilaus 20.03.2013

 

nimi/ruutu  1  2  3  4  5   6  7  8  9  10  11  12  13  14  15  16 17 18 19 20
                                         
Vänkä 19 35 41 58 77  96 112 121 148 165 174 181 190 208 227 246 263 272 291 300
Jykä  9 25 41 48 68  88 108 126 134 153 173 193 210 217 225 243 251 257 276 289
Jami  8 16 33 42 51  71  89  98 106 124 140 149 169 188 197 205 225 244 253 269
Masu  8 37 57 75 84 101 108 121 130 138 158 169 170 178 195 202 208 225 245 265
Kaapo  9 18 36 45 60  66  72  92 112 131 138 154 163 172 189 198 217 233 241 257
Tupi 14 22 31 38 46  56  59  72  79  97 106 126 139 147 164 183 192 201 221 247
Teitsi  3 12 28 36 54  67  75  88 106 122 141 150 159 176 194 202 220 228 237 246

 

Yllä viimeisen rankingkisan ennen Grande Finaalia tuloskehitys. Sieltä jokainen voi todeta, mihin kukin oli menossa. Johtajan keltainen?? paita oli aluksi M-suvussa, välillä se piipahti pariin kertaan Jygällä, mutta takaa-ajoasemissa heittämään päässyt Vänkä korjasi potin. Viimeisellä neljänneksellä hyytyivät Jygän ja Teitsin voimat ja haaveet paremmasta oli pakko jättää finaalipäivään.  Joukkuekisa huipentui viimeiseen ruutuun, jossa Tupilla vahvistettu M-suku oli ensin vahvasti jäämässä viimeiseksi, mutta lopulta jäi vain parin pinnan erolla toiseksi Kaapon ja Jygän voittaessa.  Merkille pantavaa oli Jamin ekan sarjan ruutujen ekat  heitot, jotka toivat ainoastaan vain 7,2 pistettä keskimäärin. Ei ollut ihme, että Jamista tuli viikon nousija 5>3 toisen sarjan parannuttua juuri sopivasti. Yksi harvinainen tapaus osui Tupille, jolla ”oli varaa” astua kaatoheitto rikki ekassa sarjassa. Tämän vaikutus tasaisessa kilpailussa oli pronssin sijasta kuudes sija ja joukkuekisan voiton vaihtuminen kakkoseksi (27 pisteen moka  suoraan laskettuna).

Tulosten tasaisuus ennakoi superkovaa kisaa kiirastorstaina kisan alkaessa klo 19.00, kun mukaan tulee jälleen huilia pitänyt Tero. Kisailu sisältää näillä näkymin 5 sarjaa 4 radalla 2 ukkoa per rata. 2 ekaa sarjaa lasketaan yhtenä kisana myös rankingiin. Joukkueet ovat Tero-Teitsi, Vänkä-Masu, Jami-Kaapo, Jygä-Tupi.  Tämä siis, mikäli ei tule muutosta osanottajamääriin. Parit määräytyvät kuntopuntarin mukaisesti, lisäperuste Jamin ja Jygän välille on otettu ranking-pisteistä kuntopuntarin näyttäessä samaa lukemaa.  Rankingsijat ovat kauden osalta muuten ratkaistu, mutta Vänkällä on vielä mahdollisuudet kakkoseksi Jamin ohitse. Mutta kuka ja mikä joukkue voittaa Grande Finaalin? Sitä joudutaan odottamaan viikko. 

 

 

 

    Rank.pist Guntopun.
4 viim. ka
os %
1 Tero 22,76 20,54 77  
2 Jami 16,69 13,84 86  
3 Vänkä 16,29 19,87 95  
4 Jygä 14,94 13,84 64  
5 Gaapo 12,10 12,28 82  
6 Tubi 5,94 12,54 45  
7 Teitsi 0,85 4,91 45  
  Masu 8,77 8,94 9  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Alle 20 %:n osallistumisella ei saa rankingissa sijoitusta.

 

13.3.13
Lucky day ...13th day...
TauGO Gannattaa

TaoGOGopin Gaverit putsasivat pöydän Launeella. "Huili helpottaa",
totesivat yhteen ääneen VG ja Nuori G
. VG huilasi 4 viikkoa ja
Nuori G Gauden nuoruudestaan!

VälineGauppaGIN Gävi hyvin...
NuoriG oli perinyt IsoGeen uuden pallon, joten hän luovutti IsonG:n aikaisemmin luovuttaman mustan GiertopalgintoGuulan edelleen Tupille, joka poistui hallilta tyytyväisenä Geilapallo piilotettuna pipon alle!


"Eihän tällä vanhalla guulalla osunut mihingään!", totesi
Tubi ja naggasikin WanhanPunaisenPasgan  gaatikselle.


Joukkueet:

A-ryhmä:Vänkä, Nuori G
B-ryhmä VG, Jygä, Teitsi
C-ryhmä: Gaapo, Tupi

Gisan pisteet seuraavasti:

Vänkä 132 + 108 = 240
Nuori G 139 + 150= 289
A = 265

VG 193 + 133 = 326
Jygä 122 + 127 = 249
Teitsi 106 + 96 = 202
B = 259

Gaapo 113 + 123 = 236
Tupi 120 + 120= 240
C = 238

Oigea rivi on ABC. Eroa kakkoseen vain 6 p! Viimeinen ruutu ratkaisi voiton.

Teitsi Gäytti Epsanjan opit hyödykseen ja nappasi Viikon Tuominen -tittelin.

Viikon romahtaja Vänkä 3 > 5.
Viikon nousija Jygä 4 > 3.

- Gaadot Gisassa:
XXXXX VG
XXXX Nuori G
XXX Jykä
XX Tupi
XX Vänkä
XX Gaapo
XX Teitsi

- JättöputGET Gisassa:
000000 Teitsi
00000 Gaapo
0000 Vänkä
0000 Tupi
0000 Jykä
000 VG
00 Nuori G

Erityismaininnat:
-Vänkän Gymppiruutu X9-.
- Jygälle reiGäennätys OOOO!

Gaadot jatkuvat KESKIVIIKKONA 20.3 klo 20.

VG 278

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

    Rank.pist Guntopun.
4 viim. ka
1 Tero 22,76 20,54 81  
2 Jami 16,63 15,63 86  
3 Vänkä 15,85 19,87 95  
4 Jygä 14,44 12,05 62  
5 Gaapo 12,18 14,29 81  
6 Tubi 6,16 13,44 43  
7 Teitsi 0,90 9,02 43  
           

 

 

 

 

 


 

 

 

 

 

 

 

 

Alle 20 %:n osallistumisella ei pääse rankingiin.



Gesgiviigon  Geimit

6.3.13

 

 

 


Kaadot
Paikot
Jätöt
Reikiä
1.sarja
Sija
2.sarja
YHT
Sija
joukkue
sija

Vänkä
3
8
10
2
143
1
130
273
1
258
1
 
Jami
1
8
11
2
113
3
130
243
3
258
1
Tupi
2
7
11
1
117
4
146
263
2
253
2

Kaapo
1
8
11
1
126
2
116
242
4
253
2
 
     



Tulostaso ei päätä huimannut, kun jälleen 4 G-miestä heitteli geiloja nurin. Kaapon valmistautumiseen eivät lumityöt tällä kertaa kuuluneet ja tulos oli sen mukainen, voittajasta tuli jumbo. Vänkä sen sijaan kävi veritankkauksessa eikun verenluovutuksessa 3 tuntia ennen geilausta ja se siivitti hänet kauden kolmanteen voittoon. Tasoa kuvaa hyvin se, että 7. ruudussa kärjessä oli Vänkä huolimatta 5 peräkkäisestä jätöstä (kaikki 9 pist.). Sen jälkeen heitto kulki ja Vänkä repäisi selvään johtoon, josta ei sitten luopunutkaan Tupin (toinen sarja päivän paras 146) pienestä uhkailusta huolimatta. Jami paransi reikäpeliään - enää vain 2 reikää edellisten kertojen 5 sijaan. 6 koiran yksinhuoltajuus painoi sen verran mieltä, ettei heitto edelleenkään kulkenut, Vänkä otti 3. kerran peräkkäin kiinni yhteistilanteessa, eroa enää 0,51 pist..

Vänkä ja Kaapo myllersivät kuntopuntaria, Kaapo putosi 2 pykälää neljänneksi ja Vänkä nousi kolme sijaa kärkeen - Tero siis putosi kuntopuntarissa toiseksi.

Seuraava taistelu jälleen keskiviikkona, 13.3. klo 20.

 

    Rank.pist Guntopun.
4 viim. ka
os %
1 Tero 22,62 19,64 80  
2 Jami 16,63 15,63 90  
3 Vänkä 16,12 20,94 95  
4 Jygä 14,16 12,05 60  
5 Gaapo 12,50 13,75 80  
6 Tubi 5,57 11,65 40  
7 Teitsi 0,99 9,91 40  
8 Guide -1,33 6,67 20  

 

 

 






 



 

 

 

 


27.2.13
Gesgiviigon  Geilagargelot
 

 

 

 


Kaadot
Paikot
Jätöt
Reikiä
1.sarja
Sija
2.sarja
YHT
Sija
joukkue
sija

Kaapo
3
10
7
1
152
1
141
293
1
283
1
 
Vänkä
6
4
10
2
120
3
153
273
2
283
1

Jami
4
4
12
5
122
2
127
249
3
234
2
 

Teitsi
3
3
14
2
107
4
111
218
4
234
2
 
     



Melkein samaa kerrottavaa kuin viikko sitten: samat kilpailijat,
sama joukkuejärjestys, tulostaso lähes sama, Kaapo vuorostaan
voitti
ja Vänkä toinen. Katon lumesta puhdistus siis kannatti tehdä
tiistaina (Kaapo) eikä keskiviikkona juuri ennen keilailua (Vänkä ).
Jami uusi reikäsaldonsa 5, uskoi kuitenkin, ettei Bluestauti ikuisuuksia kestä.
Teitsi oli aivan turhaan ennakkoajatuksissaan pahnan pohjimmainen,
ei tulokset niin kummallisia olleet. Kaapo rykäisi kuntopuntarin kakkoseksi
ja kavensi eroa Jykään toisen kerran peräkkäin, kuten myös Vänkä Jamiin.

Seuraava taistelu jälleen keskiviikkona, 6.3. klo 20.
Tero oli "ottamassa mallia" katsomossa, toivottavasti kylki paranee heittokuntoon pian.
 

    Rank.pist Guntopun.
4 viim. ka
os %
1 Tero 22,62 19,64 84  
2 Jami 16,87 17,19 89  
3 Vänkä 15,63 16,25 95  
4 Jygä 14,16 12,05 63  
5 Gaapo 12,91 18,44 79  
6 Tubi 4,23 10,54 37  
7 Teitsi 1,20 9,91 42  
8 Guide -1,23 6,67 21  

 

 

 






 




 





Tilasto kertoo lähes kaiken Geilaajien edesottamuksista.
Vänkä hallitsi alusta asti kisaa. Kaapon mahdollisuudet voittoon menivät
neljään paikon jäkeiseen heittoon, joilla kaatui vain 10 keilaa. Jami ja Teitsi saivat aikaan 5 reikää ja liudan jättöjä, joten ei ollut ihme, että viime kerran 2 parasta löysivät nyt itsensä hänniltä. Paras sarja Kaapolla 165.  Kaikkien sarjat olivat nyt yli satasen, joten siinä suhteessa selvä parannus viime kertaan.

Seuraava taistelu jälleen keskiviikkona, 27.2. klo 20. Useiden kisaajien paluuta odotellessa.  

 

    Rank.pist Guntopun.
4 viim. ka
os %
1 Tero 22,62 19,64 89  
2 Jami 17,14 18,53 89  
3 Vänkä 15,44 16,92 94  
4 Jygä 14,16 12,05 67  
5 Gaapo 12,05 14,87 78  
6 Tubi 4,66 10,54 39  
7 Teitsi 0,99 9,24 39  
8 Guide -0,98 6,67 22  

 

 

 






 

 

 

Onnenpäivägeilat 13. helmikuuta


Kuntopuntarin kärkimies Jami valitsi Teitsin parikseen eikä turhaan.
Joukkue sai kaksoisvoiton ja
ylivoimaisen joukkuevoiton tililleen.
Jami oli toinen pelaaja, joka tällä kaudella sai 2. kilpailuvoiton.

Voittotulos kalpenee Teron viikon takaiseen lukemaan verrattuna,
mutta voittaja on aina voittaja, niinhän Juha Tiainen ja Arto Härkönenkin ovat
olympiavoittajia. Teitsi nosti huikeasti omaa tasoaan
, henkilökohtaisesti
paras tulos sekä yhdellä että kahdella sarjalla sekä ylivoimaisesti paras sijoitus.
Toiselta sijalta on vain lyhyt matka ykköseksi, ehkä käytännössä kuitenkin
suunnilleen yhtä lyhyt kuin takaisin Tuomiseksi.  

Radalla 5 kilpailleita voittajia auttoivat selkeästi 6-radan häiriöt ekan sarjan loppupuolella, jolloin alkoi Vänkän ja Tupin romahdus. Molemmat saivat aikaiseksi 9 ruudun mittaisen jättöputken, Tupilla se ajoittui toisen sarjan "alkuun".
Tupilla kaikkien ruutujen olisi pitänyt olla viimeisiä ruutuja, niistä tuli 2 * 20 pist.
Vänkän "sarjat" olivat 129 (7 ruutua) ja 131 (13 viimeistä ruutua).
Kaapon peli oli koko ajan yhtä romahdusta, mistä ylläoleva tilasto kertoo kaiken.
Seurauksena siitä oli voiton perään tulla tupsahtanut Viikon Tuominen -titteli
reilusti yli 100 pistettä huonommalla tuloksella kuin 2 viikkoa sitten.

Ranking-kärkimies Teron paluuta odotellaan TORSTAINA  21.2. klo 20.

Rangi 13 2 13

Teitsi nosti kakkossijalla itsensä hänniltä Pisteissä & Guntopuntarissa.

Huomionarvoista myös gärkimies Laitisen "os %":n 
raju kuuden %-yksikön pudotus!

    Rank.pist Guntopun.
4 viimeistä
os %
1 Tero 22,62 79 94 1,63
2 Jami 17,45 83 88 2,53
3 Vänkä 14,85 68 94 3,06
4 Jygä 14,16 48,2 71 3,42
5 Gaapo 11,53 47,9 76 3,77
6 Tubi 4,66 42 41 4,57
7 Teitsi 0,77 34 35 6,5
8 Guide -0,98 27 24 4,75






 

 

 

 

 

Viimeisessä sarakkeessa sijoitusten geskiarvo

-------------



GOODIES! XXXXX9/XXXXX9 !!!
6 2 13

VG ON PALANNUT! Ja entistä Govempana!
Nyt on riGottu sellaiset rajat, ettei näitä enää Gaato-Gisoissa riGota.
Golme sarjaa putGeen yli 200 p!
Tämä helmiGuinen GesGiviiGGo tullaan muistamaan Gistorian Girjoissa.

Joukkueet:

A-ryhmä: VG, Jygä
B-ryhmä: JamesOn, Vänkä

Gisan pisteet seuraavasti:

VG 215 + 278 = 493
Jygä 130 + 147 = 277
A = 385

JamesOn 153 + 137 = 290
Vänkä 135 + 136 = 271
B = 281

Oigea rivi on Ab. Eroa seuraavaan vain 104 p!

Vänkä (onko genengään serggu? toim huom.)nappasi muutamalla pisteellä Jygältä Viikon Tuominen -tittelin.

Viikon romahtaja jälleen Vänkä 3 > 4.
Viikon nousija Jygä 4 > 3.

- Gaadot Gisassa:
XXXXXXXXXXXXXXXXX VG
XXXXXX James
XXXX Vänkä
XXXX Jykä

- JättöputGET Gisassa:
0000000 Jykä
0000 Vänkä
000 James
0 VG

Erityismaininnat:

- Gautta aiGain paras G-sarja (278), Gaksi G-sarjaa (493)
ja Golme G-sarjaa (705) IGINÄ!

-VG:n Gymppiruutu XX9.
- JouggueGisan voitto ennätystuloksella 385!
- Jygälle reiGäennätys OOO!

Gaadot jatkuvat KESKIVIIKKONA 13.2 klo 20.

VG 278

P.S. Musti, laitoin teGstarin...<

 

    Gisoja>pisteet Guntopun.
(4:n ka)
os %
1 Tero 22,62 79 100 1,63
2 Jami 16,91 83 88 2,64
3 Vänkä 14,84 63 94 3,07
4 Jygä 14,16 48 75 3,42
5 Gaapo 12,08 60 75 3,67
6 Tubi 4,38 45 38 4,67
7 Guide -0,83 27 25 4,75
8 Teitsi -2,18 18 31 6,20






 

 

 

 

 

Viimeisessä sarakkeessa sijoitusten geskiarvo



30 1 13
Uusi Guningas on syntynyt!
(Saman Gunkun voit pongata myös mietiskelysessiolta
Ess.fi sivulta....(toim. huom.))


Gilpavarustelu Gannattaa! Gaapo nappasi uudella Guulalla osaGilpailuvoiton
heti testiajojen jälkeen! Perästä Guului, Guten tuli luvattua...

Joukkueet:

A-ryhmä: VG, Vänkä, Teitsi
B-ryhmä: JamesOn, Tupi
C-ryhmä: Jygä, Gaapo

Gisan pisteet seuraavasti:

VG 140 + 123 = 263
Vänkä 173 + 133 = 306
Teitsi 108 + 133 = 241
A = 270

JamesOn 141 + 133 = 274
Tupi 125 + 127 = 252
B = 263

Jygä 98 + 117 = 215
Gaapo 157 + 157 = 314
C = 265

Oigea rivi on ACB.

Teitsi menetti odotetusti viigon Tuominen tittelin, muttei Gaapolle vaan JyrGi Tuomiselle!

Viikon romahtaja Vänkä 1 > 2.
Viikon nousija Gomeasti Gaapo 2 > 1.

- Gaadot Gisassa:
XXXXX Gaapo
XXXXX VG
XXXX Vänkä
XXXX James
XXX Tupi
XXX Teitsi
X Jykä

- JättöputGET Gisassa:
000000 Jykä
00000 Teitsi
00000 VG
000 Tupi
000 Vänkä
00 James
00 Gaapo

Erityismaininnat:

- Gaapolle hieno ensimmäinen Voitto Gotiin IGINÄ! Ja tasasarjat 157+157!
-Vänkän Gymppiruutu 9/9.
- Jygälle ja Jamesonille reiGäennätys OOOO!
- JouggueGisa ennätystiukka GaiGGi 7 p sisällä!
- Golmen Gisaajan toinen sarja tuloksella 133!

Gaadot jatkuvat KESKIVIIKKONA 6.2 klo 20.

VG


Tipattoman tammiguun päätösrangitilanne 30.1.
Vänkä ohitti Jykän yhteistilanteessa ja Jykä valahti kuntopuntarissa 3 sijaa

    Gisoja>pisteet Guntopun.
(4:n ka)
os %
1 Tero 22,46 79 100 1,67
2 Jami 16,77 73 87 2,69
3 Vänkä 15,45 70 93 3
4 Jygä 14,31 57 73 3,45
5 Gaapo 12,08 60 80 3,67
6 Tubi 4,63 45 40 4,67
7 Guide -0,67 27 27 4,75
8 Teitsi -1,98 18 33 6,20






 

 

 

 

 

Viimeisessä sarakkeessa sijoitusten geskiarvo

------

 

24 1 13
Jälleen uusi Voittaja Seitsemän Veljeksen jouGosta!

Gilpavarustelu sävytti taas viikkoGilpailuamme. Gaapo oli investoinut CLS:n hanGinnasta jääneet juurot tuliterään Guulaan! Nyt on totutusajot suoritettu molemmille ja perästä Guuluu...

Joukkueet:

A-ryhmä: VG, Tupi, Teitsi
B-ryhmä: JamesOn, Gaapo
C-ryhmä: Jygä, Vänkä

Gisan pisteet seuraavasti:

VG 147 + 154 = 301
Tupi 102 + 130 = 232
Teitsi 114 + 118 = 232
A = 255

JamesOn 138 + 169 = 307
Gaapo 116 + 130 = 246
B = 277

Jygä 124 + 124 = 248
Vänkä 185 + 133 = 318 (Masun serggu! toim. huom)
C = 283

Oigea rivi on CBA GO!

Teitsin höllää edelleen otettaan viikon Tuominen -tittelistä! Nyt titteliä ensi Gerran jakamassa GilpaGumppani Tupi! Tuomisen serGuGset! Ja Kaapoon eroa enää vain 14p.

Viikon romahtaja jälleen VG 2 > 3.
Viikon nousija jälleen JamesOn 3 > 2.

- Gaadot Gisassa:
XXXXX Vänkä
XXXXX VG
XXX James
XXX Tupi
XX Jykä
XX Gaapo
X Teitsi

Erityismaininnat:

- Vänkälle hieno Gauden ensimmäinen Voitto Gotiin!
- Jykän Gymppiruutu XX6. Ja tärGeään paikkaan.
- JättöputGET ----- Teitsi ja Tupi, eli Tuomiset!
- Tupille ja Gaapolle reiGäennätys OOOOOO!
- Jamille Gomein reiän paikkaus, ja lauantaina hammaslääkäriin...

Gaadot jatkuvat KESKIVIIKKONA 30.1 klo 20.

VG

Rangitilanne 24.1.
Jykä säilytti 3. sijansa hienon viimeisen ruutunsa ansiosta   -                      kuntopuntarissa Tupi ja Vänkä vaihtoivat paikka

    Gisoja>pisteet Guntopun.
(4:n ka)
os %
1 Tero 23,04 89 100 1,5
2 Jami 16,68 70 86 2,67
3 Jygä 15,38 73 71 3,1
4 Vänkä 14,99 58 93 3,08
5 Tubi 10,90 50 79 3,91
6 Gaapo 4,19 38 36 4,60
7 Guide -0,48 27 29 4,75
8 Teitsi -3,07 16 29 6,25






 

 

 

 

 

Viimeisessä sarakkeessa sijoitusten geskiarvo

------------

Uusi Voittaja Seitsemän Veljeksen jouGosta
16 1 13

TunGos tiivistyi entisestään, Gun ennätysmäärä Gaatajia mittaili toisiaan rännin reunalla. PeliGiellotGaan eivät roGottaneet osallitujia.

Tupin valmentautuminen illan Goitokseen hakee vertaistaan.
Mies tuli tällä Gertaa Gaalasta Gaatoon.

Joukkueet:

A-ryhmä: VG, Vänkä, Teitsi
B-ryhmä: JamesOn, Gaapo
C-ryhmä: Jygä, GT (GaalaTupi)

Gisan pisteet seuraavasti:

VG 182 + 178 = 360
Vänkä 133 + 116 = 249
Teitsi 116 + 98 = 214
A = 274

JamesOn 180 + 191 = 371
Gaapo 118 + 115 = 233
B = 302

Jygä 144 + 114 = 258
Tupi 137 + 119 = 256
C = 257

Oigea rivi on BAC.

Teitsin ote alGaa Girpoamaan viikon Tuominen -tittelistä! Kaapoon eroa vain 19p.

Viikon romahtaja VG 1 > 2.
Viikon nousija JamesOn 2 > 1. Ja hienolla  nousevalla tuloGsella!

Erityismaininnat seuraavista uroteoista:

- Gaadot Gisassa:
XXXXXXXX VG
XXXXXXX James
XXX Jykä
XXX Teitsi
XX Vänkä
X Gaapo
X Tupi

-JamesOn & VG jälkimmäinen Gymppiruutu XX9.
- JättöputGi -------- Teitsi!
- Vänkälle reiGäennätys OO!

Gaadot jatkuvat TORSTAINA 24.1 klo 20.

VG

Rangitilanne 16.1.

    Gisoja>pisteet Guntopun.
(4:n ka)
os %
1 Tero 23,44 96 100 1,38
2 Jami 16,25 65 85 2,73
3 Jygä 15,50 80 69 3
4 Vänkä 14,16 42 92 3,25
5 Gaapo 10,92 45 77 3,8
6 Tubi 4,57 46 31 4,25
7 Guide -0,26 27 31 4,75
8 Teitsi -3,75 13 23 6






 

 

 

 

 

Viimeisessä sarakkeessa sijoitusten geskiarvo


----------

Tungosta alkuradoilla
9 1 13

GisaGeskiviikkona oli oikeat GeilaGilpailut hallilla,
muttei radoilla 1 ja 2, mitkä oli miehitetty G-miehillä.
Tiivis tunnelma luotiin ensi kerran Golmimiehisin joukkuein.

Gaapo ravisteli hieman Gesgittymistä pihalle parGatulla GLS:llä.

JoukkueGisa ratkaistiin taas viimeisellä heitolla, Guten pitääGIN.

Joukkueet:

A-ryhmä: VG, Gaapo, Teitsi
B-ryhmä: JamesOn, Jygä, Vänkä

Gisan pisteet seuraavasti:

VG 154 + 157 = 311
Gaapo 143 + 130 = 273
Teitsi 120 + 128 = 248
A = 277

JamesOn 134 + 134 = 268
Jygä 146 + 140 = 286
Vänkä 134 + 135 = 269
B = 274

Oigea rivi on AB. Eroa jälGimmäiseen jouGGioon niuGasti 3p.

Teitsi harGitsee vakavasti viikon Tuominen -tittelistä luopumista! Jamiin eroa vain 20p.

Viikon romahtaja jälleen JamesOn 4 > 5.
Viikon nousija Vänkä 134p > 135p ja pisteellä Jamin edelle!

Erityismaininnat seuraavista uroteoista:

- Gaadot Gisassa:
XXXXXXXX VG
XXX Teitsi
XX Gaapo
XX James
XX Vänkä
X Jygä

- VG rahalistan Gärkeen, Gymppiruutu XX9.
- Viigon Gomein Gamppailuvoitto Vänkälle 134+135 Jamista 134+134!
- JättöputGi ---- Teitsi!
- Jamille reiGäennätys OOOOO!

Gaadot jatkuvat keskiviikkona 16.1 klo 20.

VG

Rangi 9 1 13

Jygä jatkoi hyvää tahtiaan ja nousi 3. sijalle, Jami putosi guntopuntarissa 5:ksi.
Guntopuntarissa 4 viimeisen kilpailun pisteet yhteensä.

    Gisoja>pisteet Guntopun. os %
1 Tero 23,61 100 100 1.33
2 Jami 15,38 50 83 2,9
3 Jygä 15,21 77 67 3
4 Vänkä 14,47 51 92 3,09
5 Gaapo 11,34 55 75 3,56
6 Tubi 3,06 32 25 4,33
7 Guide - 27 33 4,75
8 Teitsi 3,75 9 17 5,5






 

 

 

 

 

Viimeisessä sarakkeessa sijoitusten geskiarvo
 




Uusi vuosi, vanhat Gujeet

Uutta verta ja yhä Giristyvä Gisaaminen huipensi vuoden ensimmäiset Gaadot.

Guuden miljoonan dollarin mies lähti mukaan Gamppailemaan Androidi-sarjan Girkkaimista metalleista.

Tasokasta Gisailua Guvastaa Golmanteen sijaan oigeuttava tulos 323!

Joukkueet:

A-ryhmä: VG, Vänkä, Teitsi
B-ryhmä: JamesOn, Jygä

Gisan pisteet seuraavasti:

VG 162 + 178 = 340
Vänkä 135 + 115 = 250
Teitsi 113 + 95 = 208
A = 266

JamesOn 166 + 157 = 323
Jygä 155 + 177 = 332
B = 328

Oigea rivi on BA. Eroa jälGimmäiseen jouGGioon ennätyGselliset 62p.

Miljoonamiehelle heti ensi yrittämällä viikon Tuominen -titteli!

Viikon romahtaja JamesOn 1 > 3.
Viikon nousija VG 2 > 1.

Erityismaininnat seuraavista uroteoista:

- GaatoputGet Gisassa: XXX Jygä x 2 ja VG
- Jykän Gymppiruutu X8/.
- JättöputGi ---- Teitsi!

Gaadot jatkuvat keskiviikkona 9.1 klo 20.

VG

 

 



GinGunsulattelua hartiavoimin
27 12 12


Possut Gogoontuivat vuoden viimeiseen Ginkkuturnaukseen ratkomaan vuodenvaihteen ranGingit.

Joukkueet:

A-ryhmä: VG, Tubi
B-ryhmä: JamesOn, Guide
C-ryhmä: Vänkä, Jygä

Gisan pisteet seuraavasti:

VG 149 + 177 = 326
Tupi 132 + 124 = 256
A = 291

JamesOn 146 + 154 = 300
Guide 82 + 93 = 175
B = 238

Vänkä 109 + 110 = 219
Jygä 134 + 170 = 304
C = 262

Oigea rivi on ACB.

Guidelle tarraa yhä tiukemmin kiinni viikon Tuominen -titteliin! Titteli tasGussa uudelle vuodelle.

Viikon romahtaja JamesOn 2 > 3.
Viikon nousija Jygä 3 > 2.

Erityismaininnat seuraavista uroteoista:

- Golme Gisailijaa ylitti 300!
- GaatoputGet Gisassa: XXX VG
- VG:n Gymppiruutu X6/.
- JättöputGi ------------ Guide!

Gaadot jatkuvat keskiviikkona 2.1 klo 20.

VG


Loppuvuoden Rangi 27 12 12
Guntopuntarissa neljän viimeisen Gisan pisteet yhteensä

(Viimeisessä sarakkeessa sijoitusten geskiarvot)

Syysmestari - HerbstMeister: Terho

    Gisoja>pisteet Guntopun. os %
1 Tero 23,33 100 100 1.40
2 Jami 16,30 65 80 2,63
3 Vänkä 15,19 59 90 2,89
4 Jygä 13,47 58 60 3,33
5 Gaapo 10,68 50 80 3,63
6 Tubi 3,56 32 30 4,33
7 Guide 0,67 27 40 4,75
           






 

 

 

 

 


Pohjanoteeraus JouluGisassa
19 12 12


Joulu se vaan lähestyy, ja Guntohuippu ei ainakaan osunut Joululle.
Syksyn pohjanoteeraus: voitto Girjattiin tuloksella 276.
Gisailu jatkui tulostasosta huolimatta tasaisena viime ruuduille asti.
JouGGueGisa ratkesi viimeisellä heitolla...

Joukkueet:

A-ryhmä: VG, Guide, Vänkä
B-ryhmä: JamesOn, Jygä

Gisan pisteet seuraavasti:

VG 149 + 127 = 276
Guide 98 + 104 = 202
Vänkä 146 + 110 = 256
A = 245

JamesOn 132 + 111 = 243
Jygä 117 + 127 = 244
B = 244

Oigea rivi on AB. Eroa jälGimmäiseen jouGGioon ennätyGselliset VAIN 1p.

Guidelle tarraa tiukemmin kiinni viikon Tuominen -titteliin! Titteli tasGussa joulutauolle.

Viikon romahtaja JamesOn 3 > 4.
Viikon nousija Jygä 4 > 3.

Erityismaininnat seuraavista uroteoista:

- JouGGueGisan voitto pisteen erolla A:lle.
- B-ryhmän voitto pisteen erolla Jygälle.
- VG:n Giller Shot ruutuun Gagsi.
- GaatoputGet Gisassa: XX VG ja Vänkä
- Vänkän Gymppiruutu 9/9.
- JättöputGi ------- Guide!
- Jygän 9/ -putki viisi, yhteensä 10 kertaa avausheitolla 9 kahteen sarjaan!

Gaadot jatkuvat torstaina 27.12 klo 20.

Gaatajat toivottavat Hyvää Joulua Gaigille heittotaidottomille!

VGGristmas-Rangi 19 12 12
Guntopuntarissa neljän viimeisen Gisan pisteet yhteensä

(Viimeisessä sarakkeessa sijoitusten geskiarvot)

    Gisoja>pisteet Guntopun. os %
1 Tero 23,15 83 100 1.44
2 Jami 16,25 74 78 2,57
3 Vänkä 16,04 70 89 2,63
4 Jygä 12 48 56 3,6
5 Gaapo 10,68 50 89 3,63
6 Tubi 1,81 19 22 4,5
7 Guide 0,83 23 33 4,33
           






 

 

 

 

 



11 12 12

PaiGGojen ilta Launeella, peiGGojen ilta Dubaissa

Joulu lähestyy, mutta Launeella ei almuja jaeta. Gisailu jatkui GivenGovana.

Tubi Garkasi aavikolle harjoittelemaan Gaatumista hiekalla,
edellisviikon harjoitteet olivat lumilla. Mitähän nähdään ensi viikolla Launeella?

Joukkueet:

A-ryhmä: VG, Guide, JamesOn
B-ryhmä: Vänkä, Gaapo

Gisan pisteet seuraavasti:

VG 163 + 179 = 342
Guide 88 + 120 = 208
JamesOn 154 + 141 = 295
A = 282

Vänkä 122 + 138 = 260
Gaapo 139 + 122 = 261
B = 261

Oigea rivi on AB. Eroa jälGimmäiseen jouGGioon 21p.

Guidelle ensiGertaa viikon Tuominen -titteli! Onnittelut!

Viikon romahtaja A-ryhmässä JamesOn ja B-ryhmässä Gaapo.

Viikon nousija A-ryhmässä Guide ja B-ryhmässä Vänkä.

Erityismaininnat seuraavista uroteoista:

- Vänkän upeat paiGot! (tahallisia jättöjä?)
- GaatoputGet Gisassa: XX VG ja JamesOn
- Vänkän Gymppiruutu (8)/X, Giller shot ja Gaato!
- JättöputGi ---------- Guide!

Gaadot jatkuvat keskiviikkona 19.12 klo 20.

VG

Rangi 11 12 12
Guntopuntarissa neljän viimeisen Gisan pisteet yhteensä

(Viimeisessä sarakkeessa sijoitusten geskiarvot)

    Gisoja>pisteet Guntopun. os %
1 Tero 22,92 83 100 1.5
2 Jami 17,29 70 75 2,3
3 Vänkä 15,48 69 88 2,7
4 Jygä 11,25 45 50 3,8
5 Gaapo 10,68 50 100 3,6
6 Guide 2,08 19 25 4,5
7 Tubi 1,25 17 25 4
           






 

 

 

 

 



Uutta verta ja tulosta Gärkeen!

04 12 12

Jälleen uutta verta GaatoGapinoihin, Guide Gujala aloitti Gaatajan uransa, ja hienosti aloittikin.
Joukkuekultaa Gelpotuloksella.

Hallilla nähtiin myös Gauden ensimmäinen 200 ylitys Gilpasarjassa.

Joukkueet:

A-ryhmä: VG, Guide
B-ryhmä: JamesOn, Gaapo

Gisan pisteet seuraavasti:

VG 209 + 171 = 380
Guide 134 + 115 = 249
A = 315

JamesOn 141 + 149 = 290
Gaapo 088 + 105 = 193
B = 242

Oigea rivi on AB. Eroa jälGimmäiseen jouGGioon reilun tuntuiset 73p.

Gaapo palasi parin viikon jälkeen viikon Tuomiseksi!

Viikon romahtaja A-ryhmä, molemmille yli 30p takkiin toiseen sarjaan!

Viikon nousija B-ryhmä, molemmille nousua toiseen sarjaan!

Erityismaininnat seuraavista uroteoista:

- GaatoputGet Gisassa: XXXX VG:lle ekan sarjan alkuun
- Jamin Gymppiruutu XX8
- JättöputGi ----- Guide ja Gaapo

Gaadot jatkuvat tiistaina 11.12 klo 20.

VG

   

kisoja>pisteet

kuntopuntari os % sij.ka
1 Tero 22,62 83 100 1.57
2 Jami 16,75 65 71 2,4
3 Vänkä 16,39 72 86 2,5
4 Jygä 11,25 45 57 3,75
5 Gaapo 10,06 40 100 3,71
6 Guide 3,93 13 14 3
7 Tubi 2,44 19 29 4,5
           





 

 

 

 

 


Kuntopuntarissa neljän viimeisen kisan pisteet yhteensä


PaGGa seGaisin oluen voimalla
27 11 12


Voimajuoman vaikutus on arvoituksellinen Gilpaurheilussa, hieman kuin Guntohuipun ajoitus.

Viikon voittaja nautti ansaitun oluen ennen hallille saapumista
ja viikon romahtaja pelin tiimellyksessä. Muut eivät turvautuneet dopinGiin.

Joukkueet:

A-ryhmä: VG, Tubi
B-ryhmä: Vänkä, Gaapo
C-ryhmä: JamesOn, Jykä

Gisan pisteet seuraavasti:

VG 144 + 112 = 256
Tubi 119 + 101 = 220
A = 238

Vänkä 148 + 136 = 284
Gaapo 127 + 142 = 269
B = 277

JamesOn 144 + 143 = 287
Jykä 124 + 133 = 257
C = 272

Oigea rivi on BCA. Viiden pisteen erolla voitto Gotiin. Eroa Gärjestä viimeiseen jouGGioon 39 p.

Tubi Gruunattiin viikon Tuomiseksi!

Viikon romahtaja VG 2 > 5!

Viikon nousija JamesOn 2 > 1!

Erityismaininnat seuraavista uroteoista:
- VG Viiden voiton putGen naGsahdus...

- GaatoputGet Gisassa: XX JamesOnille
- Tubin Gymppiruutu 9/X
- Reiän paikot: Jykä 1/3:sta.
- syGsyn paikko : Vängä
- PaiGGoputGi ///// Vänkälle (yht.9, kuten JaMilla)

Gaadot jatkuvat tiistaina 4.12 klo 20.

VG

Rangi

   

kisoja>pisteet

kuntopuntari os % sij.ka
1 Tero 22,22 83,33 100 1.67
2 Vänkä 16,39 72,08 100 2,5
3 Jami 16,25 65 67 2,5
4 Jygä 11,25 45 67 3,75
5 Gaapo 10,69 40,42 100 3,67
6 Tubi 2,92 19,17 33 4,5
           
           
       





 



 

 

 




--------

Luistelua Launeella

20 11 12

Edellisen kerran tuloksien vaikutus rankingiin sekoitti vielä
ajatuksia ja taktikointia riitti. Jos häviäisin tahallani,
niin paranisiko ranking, kuten Jamilla viikko sitten...

Vauhtiratojen liukkaus asetti uudenlaiset haasteet jo
muuten hansikkaassa olevalle harrastukselle.
Gaatojen sijaan meinasi tulla aigamiesten Gaatuilua.

Joukkueet:

A-ryhmä: VG, Gaapo
B-ryhmä: Vänkä , JamesOn

Gisan pisteet seuraavasti:

VG 155 + 160 = 315
Gaapo 143 + 127 = 270
A = 293

Vänkä 143 + 135 = 278
JamesOn 152 + 113 = 256
B = 273

Oigea rivi siis on jälleen AB. Eroa seuraavaan jouGGioon 20 p.

JamesOn viikon Tuominen!

Viikon romahtaja James 2 > 4!

Viikon nousija Vänkä 3 > 2!

Erityismaininnat seuraavista uroteoista:

- GaatoputGet Gisassa: -
- VG:n Gymppiruutu XXX (jäähdyttelysarjassa)
- Reiän paikot: Jameson 0/3:sta.
- 200 ylitys kahdeksalla Gaadolla! Jäähdyttelysarjassa 203 VG:lle.

Gaadot jatkuvat tiistaina 27.11 klo 20.

VG


Rangi

   

kisoja>pisteet

osallistunut x os % sij.ka
1 Tero 25,00 5 100 1
2 Vänkä 15,5 5 100 2,6
3 Jami 13,33 3 60 3
4 Jygä 10,83 3 60 3,67
5 Gaapo 9,5 5 100 3,8
6 Tubi 7 1 20 3
           
           
           

 

 

 

 

 

 

 

 



 



Surevien miesten Gamppailua Etelä-Lahdessa

15 11 12

Etelän leiriltä palanneet, hieman palaneet Glof-Gaatajat
saapuivat näyttämään mallia varjossa taapertaneille GilpaGumppaneille.

Totuttuun malliin edettiin molemmissa päissä,
mutta pääjoukossa riitti jännitystä loppuun saakka.

Joukkueet:

A-ryhmä: VG, Gaapo
B-ryhmä: Vänkä , JamesOn, Jykä

Gisan pisteet seuraavasti:

VG 180 + 179 = 359
Gaapo 94 + 111 = 205
A = 282

Vänkä 117 + 149 = 266
JamesOn 146 + 116 = 262
Jykä 128 + 127 = 255
B = 261

Oigea rivi siis on jälleen AB. Eroa seuraavaan jouGGioon 21 p.

Kaapolle viikon Tuomisen titteli.

Viikon romahtaja James 2 > 3!

Viikon nousija Vänkä 4 > 2!

Erityismaininnat seuraavista uroteoista:

- GaatoputGet: VG XXX!
- VG:n Gymppiruutu XX7!
- Reiän paikot: Jameson ainoana 1/14:sta.
- tasaisimmat sarjat: Jykä &VG, 1 piste eroa.

Eli etelän miehet teGevät tasaista sarjaa! Hienosti hiottua teGemistä.

Gaadot jatkuvat tiistaina 20.11 klo 20.

VG

 

   

kisoja>pisteet

osallistunut x os % sij.ka    
1 Tero 25,00 4 100 1    
2 Jami 16,88 2 50 2,5    
3 Vänkä 14,69 4 100 2,75    
4 Jygä 10,83 3 75 3,67    
5 Gaapo 8,75 4 100 4    
6 Tubi 7,50 1 25 3    
               
               
               

 






 

 

 



-----------

Gärki jyrää
30 10 12

Samat vanhat Goneet jyräsivät rännejä paranevilla tuloksilla.

Joukkueet:

A-ryhmä: VG, Gaapo
B-ryhmä: Vänkä , JamesOn.

Gisan pisteet seuraavasti:

VG 184 + 165 = 349
Gaapo 137 + 110 = 247
A = 298

Vänkä 109 + 165 = 274
JamesOn 158 + 135 = 293
B = 284

Oigea rivi siis on jälleen AB. Eroa seuraavaan jouGGioon enää vain 18 p.

Kaapolle viikon Tuomisen titteli.

Viikon romahtaja Gaapo 3 > 4!

Viikon nousija Vänkä 4 > 3!

Erityismaininnat seuraavista uroteoista:

- GaatoputGet JamesOn 1 x XXX, VG 2 x XXX!
- Jamin Gymppiruutu XX7!

Gaadot jatkuvat tiistaina 6.11 klo 20.

Ilmoittautumiset Vänkälle 044 298 2228

VG

Rangi 30 10

   

kisoja>pisteet

osallistunut x os % sij.ka    
1 Tero 25,00 3 100 1    
2 Vängä 12,92 3 100 3    
3 James 12,08 1 33 2    
4 Jygä 11,25 3 67 3,5    
5 Gaapo 10 3 100 3,67    
6 Tubi 8,33 1 33 3    
               
               
               

 


 

 






 

 



Uutta verta Launeella!
24 10 12

Geilapyhättöömme oli yllättäen saapunut huippuGuntoinen,
GorGean paikan leiriltä liki suoraan saapunut Tubi.
Hän aloittikin varsin terävästi ykkösruutuun -1!

Joukkueet:

A-ryhmä: VG, Jykä, Tubi
B-ryhmä: Vänkä , Gaapo.

Gisan pisteet seuraavasti:

VG 137 + 159 = 296
Jykä 127 + 125 = 252
Tubi 155 + 109 = 264
A = 270

Vänkä 128 + 146 = 274
Gaapo 117 + 114 = 231
B = 252

Oigea rivi siis on AB. Eroa seuraavaan jouGGoon 18 p.

Gaapolle viikon Tuomisen titteli.

Viikon romahtaja Tubi 1 > 3!

Viikon nousija VG 2 > 1!

Erityismaininnat seuraavista uroteoista:

- Tubin Gaatosarja X, X, X!
- Tubin yGGösruutu -1!

Gaadot jatkuvat tiistaina 30.10 klo 20.

VG
 

   

kisoja>pisteet

osallistunut x os %      
1 Tero 25,00 2 100      
2 Tubi 15,00 1 50      
3 Vängä 13,13 2 100      
4 Gaapo 11,88 2 100      
5 Jygä 11,25 2 100      
               
               
               
               

 


 

 






 

 



16 10 12
GaatoGauden avaus!

Gausi Gäyntiin ryminällä. Gaapo heitti lämmittelysarjan Golmeen ruutuun XXX...

Joukkueet:

A-ryhmä: VG, Gaapo
B-ryhmä: Vänkä , Jykä.

Gisan pisteet seuraavasti:

VG 144 + 168 = 312
Gaapo 169 + 105 = 274
A = 293

Vänkä 118 + 132 = 250
Jykä 141 + 115 = 256
B = 253

Oigea rivi siis on AB. Eroa seuraavaan 40 p.

Vänkälle viikon Tuomisen titteli.

Viikon romahtaja Gaapo 1 > 2!

Viikon nousija VG 2 > 1!

Erityismaininnat seuraavista uroteoista:

- Jykän Gymppiruutu XXX!
- VG:n Gymppiruutu XX-!
- Paras sarja: Gaapo 169!
- Eniten reikiä: Vänkä 5 kpl.

Gaadot jatkuvat tiistaina 23.10 klo 20.

VG

©2017 Go Goodies Go! FC Goodies Lahti - suntuubi.com