Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK


Joulujuhlamatsi
Pe 17.12.10    Senilgee-Lataamo 2-4(0-3)

Syyskauden vika peli.. ja vielä Laturit vastassa… Meillä olikin kova miehistö. Kaksi vaihtaria ja vielä neuvonantajana Jameson maalivahin kamppeissa. Tilannetta ei tosin helpottanut yhtään, että vastapuolella ei ollutkaan Jagea luutimassa alakerrassa. Poika oli lähtenyt etelän rannoille joulun viettoon Orvookin kera.

No eipä hättää.. Kovaa taistelua ja laidat kaatuivat ja mailat lentelivät vanhaan malliin. Vanhaan malliin mentiin myös molemmissa päissä. Laturipäässä verkko ei heilunut, mutta omassa päässä kolmesti ennen taukoa.

Palmatauolla sovittiin ne vanhat jutut.. (PM-OS-PT).

Melkein kalkkiviivoille asti piti mennä, että maali saatin, sitten toinen perään
ja peliaikaa tehokas minuutti. Laturit ottivat hermoaikalisän. Me taas keitettiin käärmesoppaa ja soviittiin että koitetaan ylivoimalla ilman molaria. Niin tehtiinkin ja viimeminuutti vedettiin melkoista myllymattia, mutta lukemat eivät muuttuneet.

Viimeminuutilla taidettiin kuitennii tehdä liigahistoriaa…
"Onkos koskaan ennen ollut kaksi kamppeissa olevaa molaria yhtä aikaa
vaihtopenkillä, muttei yhtään kenttäpelaajaa!?" Miettikääpä sitä.

Että silviissii joulutankkaukselle lähtivät:
Masu mv
VG
Hardis 2 min
Masa 0+1
Mäggäri 1+0
Reidar
Jamppa
Dee 1+0, 2min

Jameson (penkille jäänyt maalivahti)

Fanitus:Loordi (erikoisvarusteltujen "Elvis-aurinkoglasi-videokameran" kanssa)

Sen verran oli gamppailun magua, että annetaan puginkontista


Eikä siinä vielä kaikki… johtaja Ropponen lähetti guvaviestin
Ganarialta terveisten gera: "Lataamon voitonmaljat"…


Tilastointi on nyt hieman hakusessa.. ynnätäänkö tämä matsiGoodies-Jage tilastoon, vaikka poika ei ollut paikalla? Mitä mieltä ollaan?
(Vai kannattaako tuollaista luutnanttismiehen edes kysyä...luulisi se
selviävän ominkin neuvoin...)

Ennen ensi vuoden rientoja, laitetaan hanurit rallattamaan 
ja kuunnellaan vaikka tätä...




Givinen Joulutie Auringossa
Kaksoisottelusunnuntai 12 12 10

Gurgee-Flinttarit 7-8
Gurgee-Trekki 11-4

Auringoiselle SOL-areenalle kokoontui taas sekalainen ryhmä G-pelureita järjestämään muuten niin vakavalle Gurlinkiliigalle pientä joulupiristystä.

Paikalla olivat Punni, JamesOn, Masu, Jygä ja VG. Tulollaan oli vielä Glögi-Päve tarJOULUvaunuineen!

Pelatakin pitäisi ja vastaan asettui ensin pisteautomaatti menneisyydestä. Givigauden pojat olisi hoidettava nopeasti ja perään oli tulossa Trekin trendiporukka.

No peli lähtikin givasti käyntiin, 0-4.

Sitten otettiin vähän niin kuin varmistukseksi vielä pari päätä turpaan.

Hyvää joulua toivottaa G-miehet tilanteessa 2-7...

Päve toi loppupäihin iloa ja toivoa, mutta mites siinä kävikään...

Lopputulos 7-8, kun kuuluisa viimeinen heitto ryssiin, eikä päästy tasuriin.

No päätimme kuitenkin tarjota kaikille Jagelle luvattua GlöGiä ja G-pipareita, mitkä tekivätkin hyvin Gauppansa!


Päät
G 00002203
F 41110010
---

Toiseen matsiin Gohennettiin ryhmää siirtämällä Jameson vilttiin ja tilalle tuoretta verta Päven puvussa, pukin pukuun ei löytynyt tänä vuonna täytettä...

Rata oli kaikkien aikojen surkein. Merkki laitettiin rada ulkopuolelle kaukalon reunaa vastan ja kivet luikuivat keskelle! Ihan eri peli.

Vahvalla otteella lähdettiin kokematonta Trekkiä vastaan ja saatiin pidettyä peli retkeilyhanskassa.

Uskomattomalla radalla päätettiin peli 7:n pään jalkeen tulokseen 11-4.

No irtopisteitä kerättiin joululauluja kuunnellessa ja G-pipareita mussutellessa ja GlöGiä hörppiessä. No toihan pukki meille vielä ne Gurlinki-juomat Geilahallilla!

Päät

G 20230130
T 01002001

Hyvää Joulua Gogo Gurlinkiyhteisölle ja Jagelle segä Topille!

Glögeistä ja piippareista annettaan joulumielellä

Givistä tieltä gulgiessa voi hyräillä vaikka tätä...



Virus tunkeutui ”koneistoon.”
Fossil Goodies – Artsin Vispaajat 9-4 (5-2) su 05.12 Energia Halli

Taas nuo viruksen paholaiset pääsivät sotkemaan raportointia reilu viikko sitten ja meinasi teksti jäädä julkaisematta. ”Pöpö” ei tällä kertaa iskenytkään tietokoneeseen vaan toimittajaan joka joutuikin kuumeisena petipotilaaksi. Nyt jo hiukan toipuneena koitetaan saada voittopelistä hiukan lapsillekin kertomista. Harmittavasti virus pääsi vaurioittamaan jo ennestään vajaa tehoista muistia, mutta pääkohdat pyritään tuomaan esiin.

Kyseessähän oli itsenäisyyspäivän aatto joten isänmaanhengessä päätettiin pelata. Nuorimmat viiskymppisemme lupasivatkin pelata ja uhrautua vanhempien ”G-sotaveteraanien” (Esim.  Heininen,Sillanpää) eteen koska sen he ovat heille velkaa lukuisista neuvoista ja mitaleista joita ovat elämänsä aikana saaneet/saavuttaneet yhteistyöllä.
Tarkoitus oli myös pelata ”ansiomitalit” esillä, mutta vuosien varrella saavutettu mitalimäärä on niin runsas, ettei kangaspinta-ala olisi riittänyt ripustukseen vaikka sukatkin olisi otettu mukaan. Oltaisiin muutenkin ennemmin näytetty Gary Glittereiltä kuin Urheilusankareilta.
Ringissäkin huudettiin tällä kertaa Goodies Iskee huudon sijaan HAKKAA PÄÄLLE!

”Ekassa taistelussa” hyökättiin heti suoraan vihollisen selustaan tai oikeastaan edustaan ja mikä oli hyökätessä kun olimme saaneet vielä ”täydennysmiehiä” Sysmästä. Kun vielä taistelupuolen valintakin sattui kohdalleen eli etenemissuunta kohti Hartolaa, niin eihän Kotilaista eikä Hörkköä pidätellyt mikään.
2-1 johtotilanteessa koimme kuitenkin huolestuttavan miestappion kun Reiska joutui kenttäoikeuteen = 2min ”jäähylle”. Eikä ihme kun pelin jälkeen mitattiin 38,5 kuumetta. Mutta niin vaan pieni ja sisukas G-miehistö pamauttikin kaksi av-osumaa vihollisen ”korsuun”. Ja vielä ennen ”tulitaukoa” yksi yv-kranu laittoi tulostaululle 5-2 osumat/sattumat.

”Tulitauolla” kuuntelimme  nuoremman sotaratsumme astmayskäsen Jusa Salmelan mietteitä. Hän luki pelaajille otteita Väinö Linnan Tuntemattomasta Sotilaasta. Harvoin on Goodies-aitiossa ollut niin harras ja kunnioittava ilmapiiri. Todella näki että siinä seisoo asennossa aitoja ja rehellisiä ”Perussuomalaisia”.

Toinen ja ratkaiseva taistelu käynnistyi ja antoi ymmärtää että sota ei ole vielä ohi. Ryssät, eiku Vispaajat käytti kylmästi hyväkseen tulitauon tunteikkaitten G-jermujen mielentilaa ja iski meidän miesten seistessä vielä ”asennossa” kaksi suorasuuntausosumaa. 5-4. Perhana! Hävitäänkö me tää sota? Silloin Manageri res.korp. Mustonen teki ehkä yhden parhaimmista taktisista ratkaisuistaan uransa aikana. Hän komensi että Salmela lopettaa kirjan lukemisen. Ainakin ääneen. Ja ilmoitti että Tuntematon tulee huomenna telkkarista Tv 2:lta klo 13.00. Perutaan illan treenit ja katotaan ihan rauhassa sitä. Ja videotallennuskin löytyy sekä kirja. Nähdään linnan juhlatkin.
Kuin uudesti syntyneet ”Koti-Karjalan” pojjaat pompsahtivat taas omalle tasolleen ja pamauttivat taistelun loppunumeroiksi ansaitut 9-4.
Erityismaininnan voisi antaa ”toisesta taistelusta” lapsuuden ystäville Tuomiselle ja Sillanpäälle. Kaverukset (tai jopa lähes-veljekset nimitystä kuultiin poikien käyttävän loppupalaverissa) ovat löytäneet viime peleissä loistavasti toisensa. Siinä voitto-olusen ääressä vietettiinkin herkkiä hetkiä koko joukkueen voimin kun kuunneltiin kaverusten, eikun veljesten yhteisistä seikkailuista Lahdenkadun nuoruusvuosina 60-70 luvun taitteessa. Kolkankadulla käytiin omenavarkaissa lötköissä Suomi-verkkareissa. Osuuskaupasta saadulla paperinarulla sidottiin verkkarin puntit polven yläpuolelta kiinni ja tungettiin housut täyteen omppuja. Siinä pystyi vielä juoksemaan karkuunkin jos tarve vaati. Liekö tuosta periytynyt molemmille tuo John Waynemainen ”nopeahko” juoksutyyli. Ja ainakin yhteinen yhteinen omppu- voi lukea pallosävel on ainakin löytynyt/palautunut.

93:nnen Itsenäisyyspäivän aaton ”sotasankareina/-veteraaneina” taistelivat

Masa Heininen 1+0, Ana Heinonen, Aapo Kittelä, Masu Mäkinen, Reiska ”Fever 38,5” Reinikka, Lordi ”Omppu 1” Sillanpää os. ehkä Tuominen 2+0, Jamesonni Smahl 1+1, Dalle ”Omppu 2” Tuominen os. ehkä Sillanpää 2+3, Bode Kotilainen 1+1 ja Ile Hörkkö 2+1

Managerointi ja Taktinen nerous Musti ”Virus” Mustonen

Henkinen Valmennus Jusa ”Tuntematon” Salmela.
Jusa kertoi että kyseisen ”mielenkiintoisen” matsin aikana sai luettua yli sata sivua Väinö Linnaa.

Yleisarvosanaksi
Gunniamerkkiä!
Niiden giillossa paistatellessa voi guunnella ja gatsella vaigga tätä...

  228 463




Moottorin pärinää ja paugetta...
Paappasarjaa su 12 12 10
FossilGee-Atikin MötörHead 9-3


Pakkasta oli aika rapeasti ulkona, mutta hallissa Atikinmoottori kävi kuumana.
Jakekin nappasi tuttuun tapaan pariminuuuttisen, Atikki itse pyrähteli terävästi -joskus nopeammin kuin pallo. Suurin pahantekijä oli tuttuun tapaan veli Jyrkkä, joka päivysti geemalilla koko matsin ajan vastatenkin kaikista Atikin maaleista.

Mutta ... geemiehet kuitenkin veivät litran mittaa kuin MaailmanMestarit edelleisenä päivänä Ruotsia. Yhdeksän kassia kellotettiin Kilkin taakse. Toiseenkin mokomaan oli paikat, mutta mutta...

Ottelun pisterohmuna oli paluun estradille tehnyt Renksun taikuri Jusa 2+4.

Moottoriremonttia tekemässä:

Masa 0+1
Aapo 1+0
Bode 2+1
Masu mv
Reiska 1+0
Jusa 2+4
Loordi 2+0
JamesOn
Dee 1+1

Annetaan reilusti
koska gauden Goodies-Jage tilastokin gaunistui!
Nyt lukemat 22-16





Pipari-Perjantain hienoina saldoina:

-Gonsernilla Energiahallin ylivoimaisesti
parhaat piparit!
-Tehtiin MAALI!
-Masalle K-liigalta tunnustus!
-Suomi MM-finaaliin!


40v sarjaa, pe 10.12.10  Black Devils - Senil Goodies 7-1 (3-0)

Gee-joulupiparit olivat jaossa perjantakina hallilla. Ne olivatkin aivan ylivoimaisia. Käsi kävi kulholla tiuhaan tahtiin. Geemiehet, Bläkkärit ja Gale mutustelivat niitä tyytyväisinä.

Ennen piparijakoa käytiin muodollinen hienhankkimisottelu kaukalossa. Siitä ei sen ihmeenpiä ole joulupukille kerrottavana, kuin että Bläkkärit tekivät seittemän ja me yhen. Tai oikeestaan tehtiin  kaksi… VG-Laitinen teki "Jallut" ja ohjasi kanootillaan maalinnurkalta pallon omiin. Se oli sinänsä harmillinen, koska oli ratkaiseva kuudes maali. Sitä ennen oltiin hyvässä tarkkailu ja takaa-ajo  tilanteessa 5-1.

Mustien pirujen maaleja mättivät mm gääntötaggimiehet Jygä & Väisgi. Jygä vissiin pari ja Vee ainakin yhden veemäisen jota seurattiin hartaasti katseella: kolmeen kertaan sai poika huiskia kaikessa rauhassa maalin edessä ja menihän se sitten viimeisellä sisään.

Ottelun alku ei hirveitä lupaillut… vierasjoukkueena saatiin vetään "kaupunginmiesten" neonliivit mustien paitojemme päälle. Siinä se vissiin olikin…meni värit sekasin. Vaikka sovittiin että "Mustille ei syötetä", niin sen verran laajalle sektorille pallot välillä menivät, että moni tuntui kuitenkin  tavoittelevan Ahtialassa huilailevaa Isogeetä.

Jos ei ollut paras ilta geemiehillä, niin samalla tasolla pysytteli ottelun tuomarikaksikkokin… Pilli ei montaa kertaa soinut, eikä kertaakaan (!!) mailaan lyönnin merkiksi. Kertaselleen arvottiin minuutin verran jäähylle menijää. Hartsa sitten reilusti tunnusti ja meni istumaan korkeaa mailaansa. Siinä ei mitään epäselvyyttä ollut kenenkään mielestä, koska lapa melkein kolahti kattoparruihin.

Yhden kerran  kävi istunnolla myös bläkkäri. Se aika käytettiin tehokkaasti:  TEHTIIN  MAALI!! Tivoli-Tohkanen tuuletti Duracel-Reiskan tarjoiluista pallon hyvän pelin pelanneen Igorin taakse.

Ottelun jälkeen Tonttilan-mies, ajatusten Joutjoki,  puki sanoiksi fundeerauksensa tulokset: "Ensvuonna ilmottaudutaan kolmevitosten sarjaan!"

Sitten siirtyikin porukka gahvion puolelle nauttimaan G-pipareita ja  virvokkeita &  tuulettamaan Suomen kaatoa Tsekeistä. Melkein tuli samat numerot taululle sielläkin...

Kaikki eivät tähän tv-ottelun alkuun ehtineet tehtäviltään. Losa ja Mardi hoitivat tunnollisesti tuomarointivuoronsa ja Mäggäri sihteerihommat.
Masa onkin hoidellut hommia tunnollisesti jo vuosia ja nyt tuli pojalle komea tunnustus Kortteliligan taholta: "VUODEN 2010 AKTIIVISIN LIIGALAINEN"
(lue lisää.) Gonserni onnittelee!

Tänä perjantaina bläkkäreiden tivolissa
kävivät pyörähtelmässä:


Masu maalissa
VG
Reiska 0+1
Harsa 2min
Ana
Masa
Mäggäri
Jamppa 1+0
Dee

Lordi katsomovalkkuna.
Kun nyt tehtiin yksi, niin annetaan vaan yksi


Ennen seuraavia taistoja, kuuntele vaikka tätä.



Viikarien karuselli oli karu…
Ilmarisentien Tivolissa pe 3.12.10
40-v sarjaa
Senil Goodies - Vanha Viikari 4-12 (3-5)

4kypästen "junnuporukka" aloitti myöhäisottelun kolmella vaihtarilla.
Osa porukasta lienee ollut pikkujouluissa, kipeenä, rapulassa yms kiireissä.
No… ei se määrästä ollu kiinni. Eikä ollutkaan.

Koko jengi sai rannekkeet Viikarien järkkäämään tivoliin ja
sen verran pyörällä päästään olitiin matsin jälkeen, että kaikissa laitteissa tuli varmaan käytyä.


Heti portilta koko jengi eksyi eikä löytänyt kohtauspaalua koko iltana.
Viikareille narunvedossa  tarttui pääpalkintoja tämätämä, meille vain hanureita. Erän lopussa kahviruletti osui kohdalleen ja oltiin jo aika lähellä hattarajonon kärkeä.  Vohvelitauolle mentiinkin aika lupaavissa kavennustunnelmissa 3-5.

Sovittiin tutut hommat: omille syötöt, paikoista tehään.. jne.
"Pari kassia het alkuun, niin sitten mennään vuoristorataan.."

Parit kassit tulikin het alkuun…arvaa vaan kumpaan päähän...
vuoristorataan toki päästiin...


Loppupelissä, ennen kuin sirkus suljettiin, saatiin aikaan yksi maali viikaripäähän ja pari omiinkin…

Karjusaaren Karusellinpyörittäjä on ilmeisesti tehnyt valtauksen maalin vas nurkalle, noin 58 cm päähän, sillä oma kassi tuli täsmälleen samalta tontilta kuin viikko sitten. Tällä kertaa ei mennyt mailan, vaan kanootin kyljestä sisään.
Maalissa hyvät saunahiet hankkinut Masu olisi toki pallon poiminut, muttei voinut koska "se olisi ollut jalkasyöttö, plus vielä omalle molarille". Siitä olisi tullut varmaan pariminsaa + maali + rankkari. Joten pienemmän riesan kautta kuljettiin…

Toisessa omassa  pisteille pääsi IsoDeen pikkuveli:
Dee seisoi maalin edessä ja otti vedon vastaan pikkudeellä. Puoliheijarista
pallo ottikin nassakan kierteen ja siitä sisään… Dee taas otti  arvontapöydältä linkkarin ja  puhalteli hissukseen vaihtoon….

Loppupäivä vietettiinkin sitten vuoristoradalla ja vessassa. Kun järkkärit nakkasivat porukan pihalle oli Vekkulan seinällä "Likaisen tusinan" julisteessa lukemat 4-12.

Pellet lähti -sirkus jäi:

Maailmanpyörä-Masu
Käärmeenkesyttäjä AnaConda 0+1
Masa"ketäsielon?"Heininen 0+1
Karjusaaren Karuselli
Sokkelo-Mäkkäri 1+0
SähköautoReinold
Nastolan Narunvetäjä 1+0
Tivoli-Tohkanen 1+0
Tonttilan Heijari 1+0

Peacockin katsomossa Loordi.

Narunvedosta voitettiin koko tivolin hanurit:


Ennen uusia seikkailuja, kuunnelkaa vaikka tätä, jos ei muuta tekemistä ole itsenäisyyspäivinä...



Tulihan se voitto viigonloppuun!
Solmio-Arena 28.11.10
G1-G2 10-0

Gurlinkigee pelasti gasvot gogo gonsernilta!

Su aamuipäivän matsi siirtyi parin viigon päähän ja
treenattiin porukalla gaikenlaisia gougeroita.

Niinhän siinä gävi,että yggösjouggue gugisti vihreillä givillä
viskoneen gaggosen selgeästi! Voitto gotiin vaigga vägisin!

Harjattomat treenaa:

VasenTeräsGivi
NastolanGourmetGurlaaja
LähtötelineGipa
PäivigahviPäve
PatomäenGeilaGeisari
MustangallionMusaMäginen
TapanilanGahvanGatgoja

Poissa:
GatinGultaGee
6milliondollarTeitsi
SchalgeGallioinen

paggo antaa:




Tussariturnee
45v SALIBANDYN PHLU-ALUEMESTARUUSSARJA
Lauantaina 27.11.10 Energiahalli

E-hallissa etlaria vapaasti muokattuna :
"Lahtelainen palloilu griisissä: Peligaanit, Äfsee ja Namiga varjojen mailla, nyt myös Geemiehet gyntävät."
-Tonttilan mies, ajatusten Joutjogi, isoD-

Äijää oli kuin pakkasessa jähmettynyttä Vesijärven sedimenttiä:
Melkein kolme (3) kentällistä! Ei puuttunut kuin Gatingulta-Mustonen ja piggujouluVG.

Alkurinki oli yhtä suuri kuin joskus Nuutin tanssilattialla, hyvä kun toiseen reunaan näki. Alkuhuutokin gajahti gomeasti hallissa. Siihen ne gomeudet sitten jäivätkin.

"No nyt kun meitä on näin paljon niin pidetään yllä hyvä vauhti ja lyhyet vaihdot!"
Tällä gristallin girggaalla tagtiigalla lähdettiin molempiin otteluhin, mutta
palattiin samaan vanhaan.

1. matsissa oli vastassa Veikkojen kone.

Alku lähtikin tosi innokkaasti … Garjusaaren Ruoska istahti kentälle, eikä malttanut lopettaa pelaamista. Tuomari Kippari ohjasikin sitten Jalmarin jatkamaan istuntoa häkin puolelle.
Sitten tapahtui taas… veikkoin veto gimmahtikin epäonnisen Jalmarin mailasta maaliin. 0-1. Mutta Ruosga guittasi hommat puihin  pelin vanhetessa : komea läimäri siniviivalta suoraan ylänurkkaan.

Maalin maguun pääsi viimeinniin myös Gärkkäri.

Ottelua oltiin häviöllä 1-2, mutta siirryttiin kovan työn kautta johtoon 3-2 muutama minuutti ennen loppua… ei muuta kun "pidetään pallo hallussa ja hoidetaan homma"…no…hommat hoiteli kuitenkin Veikkoset: 12 sek ennen Pipari-Penan summeria tekivät tasoituksen…

Arvaa harmittiko…

---

Toisessa matsissa vastassa vain parin vaihtarin Savisukat. Tosin Jagella vahvistettuna ja  Väiskikin oli palannut pelaavaan kokoonpanoon.

(Sama alustus: "No nyt kun meitä on näin paljon niin pidetään yllä hyvä vauhti ja lyhyet vaihdot!"

Savarit pelasivat järkevästi ja tekivät hyvillä tehoilla kolme maalia ja me ei yhtään…

Pallon hallita geelle varmaankin 60-40%, mutta enimmäkseen se pyöri muualla kuin maalin edessä. Vetoja tuli ja meni sinne sun tänne, ja loput korjasi Savarien palkittu molari.

Olikohan uggoja liigaakin, vai pyydetäänkö viides golonna apuun?


Positiivista tähän loppuuun:
Joku kommentoi että pelataan samalla tasolla kuin peligans, johon taas jäähallissa
pussinogat livenä nähnyt  todisti ettei me sentään niin huonoja oltu…
Niin.. peligaanitkin ottivat  illemmalla 3-0 taggiin…

Tilastot päivitetään tähän kun MersuLehtinen lähettää
ne toimitukseen. Onhan sulla ne? Kuka tekikään vielä yhden maalin veikkopelissä?

Turnaamassa:

Masu mv
Ruoska 1+0 , 2min
Gapa
Jygä
Jylpy 2min
Duracel
Jusa
Mäggäri
Walton
Gärkkäri 1+0
Jameson
Hartsa
Tipi
Ana
D









Peräkylän poijaat näytti perävaloja
Solmio-areena 21 10 10
Gurligee-Peräkylä 1-10


Vahvassa voittoputgessa nousugiitänyt gurlinki tiimimme joutuis aamutuimaan kovan paikan eteen… vastassa sarjakärk Peräkylä torkkupeittopoikineen. Sen verran saatiin (ehkä) tasotusta että Vaittinen oli tullut lähes samoilla silmillä suoraan pikkujouluristeilyltä.

No.. lähdetään pyytämään lohta. Saadaan sitten vaikka vanha kumppari. Sehän sieltä loppupelissä tuli. Taggiin selgeästi 1-10.
Seittemän meitä oli veljeksiä, sisältäen myös toisen Thelmasta ja Louisista.

Ekassa päässä oli liki tulla taggiin 4 tai 5 nolla, mutta viime givellä saatiin torjuntavoitto ja taggiin vain 1-0.

Toinen pää  lähes samanmoinen

Kolmas taggiin 3-0

Neljäs  1-0

Viides samoin

Guudes toi lähes pinnan… harvinainen 0-0

Seittemäs toi sitten lohtupinnan 1-0

Viimenen pää normitahtiin taggiin 2-0

Taululla 10-1…eikä paljon selittelyjä.

Ehkä sittenkin muutama selitys:
- jouduttiin pelaamaan punasilla givillä
- jouduttiin ekan kerran keskiradalle = kunnon jäälle, jossa givi gaartuu
niin kuin pelissä pitääkin
- gantavat voimat Walton, Thelma (vai Louise?) ja GuudenMiljDoll-mies oilvat poissa pelaavasta gogoonpanosta.

Löytyiskö vielä muuta? No löytyy ainakin 
  :a.

Peräkylän mainosvaloissa häigäistyivät ja teho(ton)tilastot:
PäivägahviPäve         -5
RuggasMustonen       -4
GivigäsiLaitinen         -4
NollaNollaMasu          -4
MissäliuguriPunni        -5
PiggujouluJygä           -7
SuojaavaanJameson    -7

Päät ja pisteet

Gee - - - - - 0 1 -
Perikset 1 2 3 1 1 0 - 2




Voitto. Tasuri. Turpiin.
Lahden Energiahalli 20.11.2010 40v Aluesarja.
Senil Goodies - King Kongs 5-2
Senil Goodies – Bandy Boys-88 Sysmä 2-2
Senil Goodies- Putkimestarit 1-3

Kaikki tulossektorit koettiin lauantain 40v-aluesarjan avajaisturnauksessa Lahden Energiahallilla. Tunneskaalassakin mentiin siis laidasta laitaan, kuten myös pikkujouluviikonlopussa. Osalla oli peliinvalmistautumisglögit perjantaina, jonka johdosta pelattiin vain jälkimmäiset matsit. Osalla taas ”sikajuhlat” (vai kenties kalkkunapitoiset) olivat edessä, joten lähdettiin kesken kaiken pois. Joka tapauksessa n. 9 miestä saatiin paikalle 16:sta etukäteisilmoittautuneesta.

Eka matsi oli heti mielenkiintoinen. King Kongsille oltiin hävitty pari viikkoa sitten sarjapelissä ja revanssista alkuringissä uhottiin. Myös Rookiepelaaja Jylpy Kaikkonen esiteltiin joukkueelle ja vanhempien ja kokeneempien kaartista taas tarjottiin ”hätäapua” tulokkaalle jos meinaa tulla pupu pöksyyn. Gaapo Lehtinen oli myös arvoituksellisen mielenkiintoisessa tilanteessa, koska kausi avataan vasta nyt polvioperaation jälkeen. Päällisin puolin näytti kyllä hyvältä. Olihan mies   kuntouttanut ja trimmannut itsensä huippuvireeseen Kärkkäisen edullisilla, mutta laadukkailla kuntoutumis-/kuntoiluvälineillä.

Alkuerän tasaisuuden jälkeen tarjottiin G-miehille maalintekoa yyveen muodossa. Ja heilahtihan se verkko. Tosin omassa päässä. Mutta ojasta noustiin nopeasti ja Jalkarannan ”kovanaamat” Waltsu Walden ja Tipi Mäntynen juonivat tasoituksen Waltterin viimeistellessä. Ja hetken päästä Renkomäen ”Killer” Jusa Salmela teki 2-1 puoliaikanumeroiksi. Waltsu syötti.

Tauon antia oli Tipin ehdotus salmiakkikuvioon siirtymisestä, mutta Manageri Mustonen vähän toppuutteli, että nyt ei olla Lataamon puoliaikapalaverissa, eli voi mennä vähän yli hils.. yli kaljun. Meillä ymmärretään vain salmiakkikossukuvio ja sitäkin suositellaan vasta matsien jälkeen.

Toinen puolisko voidaan nimetä ”Renkomäessä Tapetaan” puoliskoksi, sillä ensin Jusa vei hiukka ”laittomasti” vaparista meitit 3-1 johtoon. Rannarissa ei Salmelan pojan ranteet lukkiintuneetkaan ja vedosta tuli saatto joka on säännöissä kielletty. Ottelun toinen ”puolueeton” G-passinkin omaava erotuomari Markku ”Lordi” Sillanpää kuitenkin hyväksyi maalin Kinkkariprotestoinnista huolimatta. G-vaihtopenkillä heti todettiinkin, että Lordista on paljon enemmän hyötyä otteluidemme domarina kuin olla mukana pelaavassa kokoonpanossa.
King Kongs kavensi 2-3, mutta Jusa näpäytti 4-2 Mahtialan Kaapo Lehtisen syötöstä. Ja heti miten taas Jusa loppunumeroiksi 5-2. Alustuksen teki Geskustan (ei puolue) ”varaisäntä” Terppa Laitinen. Varsinainen Keskustaisäntähän on (01.01.2011 alkaen) Gannatusjäsenemme Timppa Taulo. Joukkueelta vielä onnittelut Timolle. Lopussa taisteltiin vielä 3:lla 5:ttä vastaan, mutta tyylikkäästi hoidettiin ja makoisa voitto otettiin.

Palkintoraati muisti Jusaa n. 50 eur hintaisella t-paidalla ja Giveriön Masu Mäkistä n. 2 eur hintaisella Sinisen tölkillä. Arvatkaa oliko Jussi vähän niinku kateellinen Masulle olusesta. Tässäpä näki taas varsin hyvin mitä suomalainen TOSI MIES arvostaa.
Ekasta pelistä lupaavasti

--
Toinen matsi ja vastassa joukkue melkein ”ulkomailta”. Sysmän BB-88 keulakuvanaan Fossil Goodiessia 50v KKI-sarjassa edustava Ile Hörkkö vähälukuisine joukkoineen asettui ”teurastuspölkylle”.
Alkuringissäkin todettiin, että nyt mätetään kasseja, sillä maalierollakin voi olla vaikutuksia loppusijoituksia ratkottaessa. Tässä oli jälleen ne sanat mitä ei olisi pitänyt taas kerran lausua ennen matsia. Yleensähän siitä laukeaa sössimisilmiö. Niin nytkin. Onneksi ei täysin paskannettu pelihousuihimme.
Ekat neljä minsaa saatiin pelata jopa viidellä neljää vastaan. Tuloksetta. Sen jälkeen paikkoja tuhrattiin oikein urakalla. No hoidettiin me sentään yks aavee ilman takaiskua. Ja sokurina pohjalla Sysmän pojat koulutti 1-0 johtomaalilla vain 30 sec ennen taukoa.

Puoliajalla ei haluttu luoda lisäpaineita eikä siis juteltu taktiikasta. (Eli pidettiin ”Salmiakki” Mäntynen hiljasena). Ennemminkin olimme huolissamme Kytölän luottopuolustajan ”Lakeri” Lahtelan viihtyvyydestä hyökkääjän tontilla. Olihan poika ollut vielä firman tonttulakki päässä kuusi tuntia aikaisemmin. Miten kunto siis kestää? -Kyllä kunto kestää, mutta heittäskö joku mut matsien jälkeen kotiin, kun en tullut autolla. Manageri lupas että kyyti järjestyy. Paina meneen vaan.

Onneksi Tipi teki viimein ”vapauttavan” 1-1 tasoitusmaalin heti erän alkuun. Givimaan liikkumisen ADHD Reiska Reinikka syötteli. Tästä se peli nyt aukeaa. Mitä vielä? Peli tosin aukes, mutta maalaaminen ei. Tilanteita luotiin koko ajan, tuloksetta. Mahtialan ”maahanmuuttajatulokkaalla” Gaapolla oli etenkin tilaisuutensa nostaa Sankarin ”torkkupeitto” harteilleen. Takatolpalta 3-4 loistavaa oikeaoppista tyylipuhdasta vetoa, mutta  kun vielä olisi palloon osunut. Ja niinpäs taas Sysmälääset iski yllättäen kuin sahtipieru. 1-2, eikä aikaakaan ollut paljon jäljellä. Onneksi housupyykiltä vältyttiin kun Tirppeni teki toisensa ja saatiin tasoitus pari minsaa ennen loppua. Loppuun vielä armoton runttaus salmiakki-, suklaa-, hedelmäkarkkikuvioilla mutta tasuriin oli tyytyminen.

Palkintopöydän putsasi ansaitusti Tipi joka luuli ensin saavansa suositun torkkupeiton, mutta paketista paljastuikin ”torkkupefletti”. Sen sijaan pientä ihmetystä joukkueen sisällä aiheutti Gaapo Lehtisen palkitseminen lahjakortilla ”hutilyönneistä”. Tunnekuohu joukkueen sisällä rauhoittui onneksi nopeasti kun selvisi että kyseessä oli ilmainen näöntarkistus Silmäasemalla.

Hanurit oli jo lähellä, mutta palkitaan viime hetken tasoitus .
---
Kolmas peli olikin sitten sieltä haastavimmasta päästä. Sarjan vahvin ennakkosuosikki Putkimestarit pitäisi seuraavaksi nuijia. Tappiota jo tulee ennen peliä per nuppi vuosissa 10  ja kiloissa tuplaten. VG Laitinen heitti jo ennen matsia pyyhkeen kehään. Vai voisiko sanoa kravatin kaulaansa ja tonttulakin päähänsä. – Mä en halua saada turpaani vaan lähen kattomaan Jorma Kääriäistä Sibbetalolle.
Muita kannustaakseen Manageri heitti uhkarohkeasti kovat panokset peliin alkuringissä. –Jos me voitetaan tää matsi niin seura tarjoo heti oluset ottelun jälkeen kahviossa. Mutta jos me hävitään, te tarjootte jokainen Managerille bisset heti matsin jälkeen ja Lahtelalle kotikyydin kun Mondeo jää yöparkkiin hallin pihaan. Rankkaan haasteeseen vastattiin epäselvällä muminalla.
Peliä oli pelattu peräti seitsemän minsaa ennen kuin Putkarit teki ekan maalin. Ja hetken perästä ”meidän puolueeton” erotuomarimme Sillanpää vihelsi rankkarin maalivahtimme Masun selvästä jalkakampista. Miksi vihellettiin, vaikka Lordin piti olla ”puolueeton”??? Sarjan pistepörssin kärkimies Raision veljeksistä nuorempi asettui vetämään tai kuljettamaan. Längistä yritti, mutta eipäs ”reppana” tiennyt, että sieltä on Masua aivan turha yllättää. Sen verran längistä roikkuu jo ”tavaraa” hiukka iäkkäämmällä ikämiehellä, että ”siihenhän” se pysähtyi. Vahvistamaton huhu kertookin että Meteorin tavoitelluin ukkomies käyttääkin alapäänsuojana normaalimunarien sijasta lätkäpolvaria. Masun torjunnan innoittamana tekaisimmekin tasoitusmaalin. Jo kauden tässä vaiheessa huippuvireessä oleva Waldo tekaisi tyylikkäästi lainamailalla 1-1. Oma suosikkistaka oli katkennut varresta edellisen pelin aloitusväännössä. Eli kyllä siellä täytyy olla ruutia hauiksessakin. Rookie Jylpy Kaikkonenkin sai päivälleen kliimaksia antamalla maaliin makean syötön. Ihan näin Jylpylle jatkoon tiedoksi, että tuulettaa pitää antaumuksella, mutta ehkäpä se housujen nilkkoihin lasku oli ehkä hieman ylimitoitettua vaikka sun vaalean punaiset norsutangat ihan söpöt olivatkin. Mitähän kun Jylppis tekee ekan maalin?
Puoliajalle hienosti tasanumeroissa.

Tauolla Manageri tuplasi oluthaasteen, mutta vieläkään ei pelaajilta saanut selvää vastausta. Eikö joukkue usko itseensä? Tipi oli ainoa joka osoitti ”isänmaallisuutta” ja ilmoitti, että kiinni veti. Hän vie Kapankin kotiin jos tarve vaatii, vaikka onkin tarakattomalla fillarilla liikenteessä. Putkelle vaan.

No toinen puolisko meni sitten lähempänä etukäteiskaavioita. Tosin ei Putkimestarit päässeet rokottamaan kuin kahdesti ja oli meilläkin muutama paikka. Yksi jäähykin pystyttiin tappamaan ilman takaiskuja ja myös toisinpäin jätettiin meidän ylivoima hyödyntämättä.
Kunniakkaasti kuitenkin kaaduttiin tai ehkä vain haavoituttiin.

Waltsu pokkasi tölkin sinistä pelaajapalkintona muiden taputtaessa kateellisena ”vaimeasti”.
Vastustajan huomioon ottaen tappiosta .

Kahvion loppupalaverissa Tipi tarjosi sovitusti Manageri Mustoselle oluen ja myös Lahtelalle putkikyytiä. Mutta kun Iso G oli autojen autolla (Mondeo) niin kaikkien riskien välttämiseksi päädyttiin ”kompromissiin”. Lakeri joi oluen ja Iso G vei miehen kotiin.

Aleturnausta olivat aloittelemassa.

Giveriö/MattilanmäGi: Maitokahvimaalilivahti Mäkinen
Mahtialasta:  Käynti optikolla riittää Lehtinen 0+1 ja Managerointi + kirjanpito + press Iso G 1 olut + 1 mynthon
GesGustan alue: Jano voitti Terppa Kääriäinen 0+1 vain 2 peliä
Gytölä: Krapula Lahtela 1olut 2 peliä kuitenkin
JalGaranta: Lainamaila Walden 2+1 ja Salmiakki Mäntynen 2+1  4min 
Givimaa: Liikkumisen ADHD Reiska Reinikka 0+1
RenGomäGi: Valitaanko vuoden Renkomäkeläiseksi Killer Salmela 4+0 6min
Laune:  Norsukalsarit Rookie Kaikkonen 0+1 2min ja Fanitus + mielipalajaa kentälle Tupi Järvinen
(Metsäpelto: Puolueeton Domari Sillanpää 1+0 ja Masulle antamaton 2 min kampituksesta)
(MuGGula: Fanitus + erotuomaritarkkailija (Lordi) Masai Heininen)

3 ottelun loppuarvosanaan tarvittaneen yhteenlaskua ja varmaan jakolaskua jollain tavalla. Kai sitä varmaan pitäisi kertoakin tietyllä kertoimella ja siitä kun vähentää vielä hiukkasen niin loppuarvosanaksi saadaan… loppuarvosanaksi saadaan… loppuarvosanaksi saadaan… ?
Perengele! Kysykää Vänkältä.

  



Isänpäiväjännää Sol-areenalla...
14.11.10
Gurlinkigee - Messipallo 7-4


Olipas taas melkoinen jännäri isänpäivän alkuun. Syge nousi vägisin  vaikka olisi eilisen ollut ihan hissukseen..

Paikalle oli kertynyt paras A ja B ryhmä. Pelureita oli kahdeksan, jotka jaettiin kahteen joukkueeseen saapumisjärjestyksessä. Sovittiin vielä, ettei käytetä derivaatta-satunnaisjakauma-kaaviota, vaan pelataan reilusti vuorotellen joukkueittan.

Sepä tulosta tuottikin. "B"- joukkue voittikin kaikki päänsä, "Paras A-ryhmä" taas
tupeksi kaksi ensimmäistä päätänsä. Mutta ne olivatkin ainoat päät jotka Messipojat veivät.

Käydäämpä pää gerrallaan läpi (=läpiä päähän)


1. A-ryhmä gehiin ja Messiin meni pinnat 0-1

2. B-borukka sisään ja voitto gotiin 1-0. Taululla tilanne 1-1

3. Aaaaa...pugoululaiset jäälle... Messilään meni 0-3...

Nyt ei passaa päästää poikia karkuun...

4. Kiviä meni ja pääasiassa messimusia pesään...meillä onneksi viimeinen givi...
Jos tämä menee mistiin niin Messipojjaat voittaa pään 0-5 !!! Eipä hätää... nuorigraafikko näyttää merkin ja Johtaja "givigäsi" Laitinen pistää liukumaan...
Sieltä se gauniisi gaartoi guin gaartoikin ykköskiveksi! Pinnat 1-0 ja tilanne
vielä hallittavissa, vain pari pinnaa takana 2-4.

5. Aaaa-pupojaatkin ottavat beeluogasta mallia ja vievät pään 2-0

6. Beetlesit pinnaavat 1-0

7. Aaakkosetkin samoin 1-0

Viimeiseen päähän mennessä meillä siis kahden pinnan johto...
Saapas näkee sössitäänkö?

8. Eipäs sössitty. Melkoinen patteri oli etupesässä, mutta meillä suojassa ykköskivi. Vielä viimeisessä parissa Givigäsi-Laitinen hajautti  toisen given pesän toiseen laitaan kakkoskiveksi, niin Messillä ei paljon tsännssejä enää murtooon ollut. Saivat vielä toisen pois, mutta toinen jäi. Voitto tästäkin päästä 1-0 ja gogo matsi 7-4!!

Viimekivissä oli pientä draamaakin... jo alkupäissä(än) oli Patomäen-Paroni lähellä livahuttaa poikittaisella harjalla messipoikaa: Jygä harjasi, aivan sääntöjen mukaan, omaa kiveä T-viivan jälkeen. Messimies tietty halusi siivota myös, jotta musa liukuisi rikka-astiaan saakka. Pientä kilkettä ja kalketta olikin
siinipiigojen taistossa, mutta kyllä siitä sovitiin reilulla curlinkihengellä.
...no matsin viimeisessä geemusassa oli sama juttu... Masu siivoili vielä hissunkissun hidastuvaa kiveä  T-viivan jälkeen, mutta messin oli tyydyttävä heiluttamaan imuria harjan verran kauempana, ja niinpä se kivi nännykän viereen jäi ykköskiveksi. Sanoja ei vaihdettu -katseet riitti.

Isänpäivän jälgipelit juhlittiin geilahallilla. Muutkin jakoivat onnitteluja mutta ennengaikkea giiteltiin ja gehuttiin toisiamme, sekä erityisesti gotiin torkkupeiton alle jääneitä gurlaajia: Iso"pilkkirugganen"Geetä sekä Gahva-Walttonia. Hyvä pojat!


1
2
3
4
5
6
7
8
GEE

1

1
2
1
1
1
Messipallo
1
3

Paras A-ryhmä:
Thelma & Louis: Päve&Gipa
Punni
Jygä

B-borugga
JamesOn
Masu
Teitsi
Givigäsi-Laitinen

Niin oli gomea voitto, että annetaan :


Tästä on hyvä jatgaa! Taggi augi ja Perägylän gaatoon next sunday!


12.11.2010 40v sarjaa
Neligypäsissä egat pinnat!
Assan Ball - Senil Goodies 2-8


Paikalle ilmaantui hyvin pelaajia, jopa kaksi kenttää + 1. Eli käytännössä tultaisiin pelaamaan kahdella kentällisellä, koska viimeisenä paikalle saapui Rene "Suihku" Pellikka, jonka odotusarvo peliajalle oli varsin matala.

Peli lähti tototusti käyntiin sarjan heittopussia vastaan, eli kusessa oltiin. Sitten pikkuhiljaa selvisi, että mehän siellä viimoisena sarjassa ollaan.

No vääntö tuotti tulosta ja tasaiseen tahtiin mentiin puoliajalle 4-0 tilanteessa. Sitten kavennus ja pientä kompurointia totutusti, mutta lopulta helpohkosti 8-2 voitto Gotiin!

Tuomarit olivat jälleen omalla tasollaan, eli kovaa, korkealta ja saattaen pelattiin.

Merkillepantavaa oli, että harva veto meni sisään, mutta sitäkin ihmeellisemmät onnenkantamoiset pomput, jopa vastustajan katko pomppi omiin.

Paikalla olivat:
Masai
Ana 0+1
Kapa 0+0, 0 min
Johtaja T Laitinen 0+1
Hartza "Bad" Luoma 0+2, 2 min
Mäksä 2+1
René 2+0, 25+25 min mukana
Reiska
Jusa 2+0
JamesOn +6
Iso D 2+0

Joukkue haluaa osoittaa nämä kauden ensimmäiset pisteet Ykkösmaalivahdillemme Matti Mäkiselle, joka ei valitettavasti päässyt tällä kertaa paikalle.

Gauden ega voitto.. annettavahan se on

VG




Hilgulla oli….
Gurgee-Lipakka Liuku 10-8
O´solemio areenalla 7 11 10

Guusi miestä meillä alkuun, vastustajalla vain kolme…eli
ennen kuin peli alkoikaan johdettiin jo 3-0….

Eka pää takkiin 0-1, mutta johdettiin kuitenkin taululla 2-0
Toka pää "aikuisten oikeesti" voitto 2-0
Kolmas takkiin 0-2
Sitten putgeen pari voittoa 1-0  ja gomeesti 4-0
Guudes pää… gaikkien aigojen taggitulos 0-5 !!!
Enää oltiin johdolla kahdella pinnalla…

Togavigassa taggiin taas 0-1
Gulp… täähän voi mennä mistiin… johto enää yksi pinna
ja johdettiin tosiaan jo ennen matsia 3-0… huh huh

Viimesessä päässä ennen viime kiviä hirveä suojapatteri pesän edessä,
Lipakoilla ykköskivi sisässä. Sitä yriteltiin poistella ja saatiinkin, mutta
kaveri teki taas komean poiston, kuten olivat koko pelin ajan tehneet.
No.. kuka heittäsi viimeisen given.. VG Laitinen,  kuten viikko sittenkin..
Merkki päälle ja suora linja naapurin musan kylkeen kun osuu, niin se on siinä..
Jännitystä jäällä…givi tulee tulee tulee.. ja osuu!  Molemmat liukuvat pois pesästä, mutta meille jää sisään ykköskivi.
Tiukalle otti. Mutta pisteet kotiin numeroin 10-8

Muuta mainittavaa: Vastustajan joukossa oli pyörätuoliheittäjä, joka
nakkasi musaa apuvarrella. Ja  hyvin nakkasikin. Joukkueen muita pyörätuolilaisia oli maajoukkueleirillä.

Vielä muuta: Jygä heitti erään govimmista areenalla nähdyistä heitoista. Harjamiehet yrittivät pysyä kanuunankuulan perässä, mutta turhaan…
Selitys löytyi siitä, että heittäjä oli unohtanut laittaa liukurin tossuun ja vielä heittäessään rypäisi. Eli kysykää Jygältä vinkkejä  kun haluatte givele vauhtia!

Päät ja pisteet:

1 2 3 4 5 6 7 8
GEE 2 2 1 4 1
Lip Liuku 2 5 1

Lipakalta pisteitä liukumassa:
Masu
Walton
Jygä
Punni
Viimeinen Givi
Teitsi

Annettava viimeisen pään hermohallinnasta:



Paapat toivat valoa gaamokseen...
311010   FossilGee-Atikin moottori 7-4 (4-2)

Viigonlopun g-pistesaldo oli ennen iltapäivän  fossiilipeliä pyöreä nolla...
Paineet olivat govat, kun vastaan asettui paappasarjan avausottelussa vankasti vahvistunut Atikin moottori...


Porukkaa oli vaihtopenkin täydeltä. Kaksi kentällistä + valmennustroikka.

Perjantaisin 40vee sarjan gatsomovalmentajana toiminut Loordikin hyppäsi  lootaan. Hyvin oli nuorempien opit menneet perille! Tutgapari Jusa-Loordi tikkasi vuorotellen maalit ja syötöt avausmaaleihin! Hyvä pojat!
Vielä kolmanteenkin, IsoDeen tekemään, kassiin Loordi antoi erinomaisen syötön.
Neljännen maalin tekijänä kunnostautui taas IsoDee. Tälläkertaa vapauttavan syötön nakkasi kentän läpi maalivahti Masu.

Omaa väkeä riitti ruuhkaksi asti. Koirapoliisi Walttoni ja Masu kolaroivat, jonka seurauksena weeltä meni nilkka ja ämmältä reisi... Ei onneksi kovin pahasti, mutta kuitenkin.

Tauolla oltiin taas äijäpoikaa, taululla lukemat 4-2 ....ja eikun lisää vauhtia...!

Jakson aluksi viidennen maalin teki Aapo. Taisi vetää suoraan ilmasta.
Ei syöttäjää.
Sitten alkoivat härkäviikot... Moottoripojat lähestyivät uhkaavasti 5-3...5-4.
Moottorin taktiikka tuntuikin olevan kärkimiesharppuunojen ruokkiminen pitkillä syötöillä. Erinomaisesti Moottorimaalissa koppaillut Kilkki nakkelikin piikkiheittoja kärkimiehilleen. Niitä katkoivat ansiokkaasti Duracel-Reinikka ja Masa.

Punapaitojen kärjessä kiitivät tutut nimet Jyrkkä ja itse Atikki. Hämmennystä hieman aiheutti uusi vahvistus, curlinkikentiltä paremmin tuttu TUNNELI-TOPI.  Topi päivystikin paita märkänä geemaalin edustalla ahkerasti. Kerran pääsi Topi nokitusten Masun kanssa, joka viritti ansan: avasi länget... sinnehän Topi tunneliin sihtasi, mutta samassa länget kiinni ja pallo pois pojalta kuin tiggari.

"Kaukaa alas - läheltä ylös"

Kerran-pari nousi takalinjojen luuta Jagekin goittamaan... vaihtoaskel, hyppy ja linkasu yläorvokkia kohti... mutta verkon sijasta vain hanska heilahti. "Jage goitti samaa kikkaa viimeksikin kun nousi hyökkäykseen, taisi olla milleniumin aikoihin... Muistin sen ja laitoin käden valmiiksi."  kommentoi paraatitorjuntaansa geemokke.

Lopussa alkoi Atikin painostuksesta huolimatta helpottamaan. Kuudennen maalin teki Jusa ja 7-4 numerot sinetöi Jameson, Sysmän Sisun, veli Gotilaisen syötöstä.

Karjala takaisin -vaikka tölkki kerrallaan.
Ottelun lopuksi Gale Pohjola ojensi avauspelin kunniaksi mukavat palkinnot molemmille molareille: Karjala-lahjakortti: "tällä kortilla haluamasi juoma (1) hallin baarista". Kyllähän se gelpasi.

Muuta huomioitavaa:
Gauden Goodies-Jage tilanne on nyt 13-10

(Pari viikkoa sitten pelattiin tasan 6-6 curlingissa Cherryn kanssa)

Moottoria remontoimassa:
Masu mv 0+1
Masa
Aapo 1+0
Reiska
Z-Rokki
Jusa 2+1
Loordi 1+2
James 1+0
Dee 2+0
Walton (pronssia koirakisoissa)
Bode 0+1

Valmennustroikka:
IsoFläppitaulu
Gudiiiiiss!! Laitinen
Huivi-Ryttäri


Gauden avauspinnat ja viikonlopun ainoat. Annetaan alkuun:




Voittoa tarjottiin. Tasuria tarjottiin. Tappio otettiin.
Sol Areena 31.10.2010 Gurlinki Goodies-Triplapoisto 6-7

Varsin kaksijakoiset tunnelmat oli Geilahallin ottelupalaverissa Triplapoistoa vastaan pelatun cöölingimatsin jälkeen. Turpiin tuli niukasti mutta hyvällä pelillä. Kuulemma kauden parasta esitettiin. Liekö johtunut joukkueen Managerin Iso Givi Mustosen tulosta mukaan, vai peruspelureiden Teitsi Teivaisen, Punni Kallioisen ja Waltton Waldenin poissaolon ”ansiota”.
Teamimme oli jo valmiina klo 8.20 (peli alkoi klo 9.00) jäällä. Järjestelyjen vastuujoukkueen tehtävät oli tunnollisesti hoidettu ja jäähän tutustuttu.

Masu hoiti teikkauksen voitollisesti ja kaksi tappiotonta joukkuetta olivat valmiina kohtaamaan toisensa.

EGa pää. Triplat vei SM-sarjan (pelaavat 50v SM-sarjassa) joukkueen varmuudella 2-0 ja luulivat ilmeisesti jyräävänsä meitit mennen tullen. Paha erehdys.

ToGa pää. Triplapoiston kipparin moka avasi meille 3-0 mahdollisuuden ja sehän me hoidettiin.

GoGa pää. Vastustajalla käsi tutisi ja meillä ei. 1-0 meille.

NeGa pää. Taiturointia kivillä puolin ja toisin. Meillä ratkaisupaikat varmaan pisteeseen ja kolmen kaulaan.. ”Naistaktiikka” ( Gipa, Musti) ei hosuta, ei edetä niin nopiasti tyrmättiin kuitenkin kylmästi. Ja Jygän ja Masun taktiikalla kuitenkin mentiin. Kun kerta ollaan rysän päällä niin ei muuta kun sisään vaan ja kohti nänniä. Tulos. 0-1 Triplapoistolle. Voiskohan kesken päiden jakaa hanureita. Nyt olis ollut paikka.

ViGa  pää. Taas vastustajalle 1-0 kahden sentin erolla.

GuGa pää. Vastustaja hermona kun ei sitä helppoa voittoa näytä tulevankaan. 1-0 meille ja tilanne 5-4 Goodiesseille. Kaffeeta menee. Ja Ropponen käy taas närkkimässä sumpit.

SeGa pää. G-pakka hieman sekoaa ja naapurille peräti 3 pojoa.

GaGa pää. Ei mitään menetettävää. Kiviä vaan pesään ja rohkeata hyökkäyspeliä. Sitä nähtiinkin. Meillä viimeinen kivi ja mahkut kahteen pisteeseen ja tasoitukseen. Yleensä niin luotettava Terppa Laitinen oli tiukan paikan edessä. Täysin avoin pesä ja vain musa sisään. Jännitys oli myös aistittavissa muillakin radoilla ja ratkaisuheittoa pakkautui seuraamaan kymmeniä ”asiantuntijoita”. Paineet ei olleet ainoastaan Terppa ”Hermo” Laitisella ja niinpä Pesäkippari James ” Tosi Hermo” Smahl antoi vahingossa Nastolan ulkocurling-ratojen toimintamerkit. Joista pölmästyneenä Tero nakkasi kuitenkin omatoimisesti sisärataversion.
James eli edelleen Nastolan ulkoratojen karheaa järvenjäätilannetta. (Onhan siellä normaalisti häiritsevinä tekijöinä lumi, havunneulaset, pilkkireiät, kaljapullonkorkit ym.) ja vaati harjaryhmältä harjausta ja vielä pariin otteeseen. Voi pemalauta jurkele. Kivi liukui 5 senttiä yli pesän. Spontaanit kiroilut ja joukkueurheiluhenkiset ”kehut” Jamekselle ja Terpalle. Ja tais siinä luutijatkin saada osansa

Turpiin tuli siis 6-7, mutta hienoa toverihenkeä osoitettiin Triplapoiston pelaajille tarjoamalla kylmät Resitenttikahvit termarin pohjalta ja myös parasta ennen päivämäärän ylittäneet donitsit saatiin syötettyä heille, ettei tarvinnut heittää roskikseen.

Tässä vielä henk. koht tilastot.

Gipa     -3
Terppa    -3
Päve    +1
Masu    -4
Jykä    +1
Musti    +1
Jami    +1

Tappiosta huolimatta osalle porukkaa 3 Geetä osalle 2. Vai pitäiskö hanureitakin jakaa?     




291010  40v sarjaa: Senilgee-Kingkongs 2-3 (2-2)
Putgi päällä!

No nyt oli porukkaakin mukavasti. Neljällä vaihtarilla lähdettiin KingKongin metästykseen. Kun liiganeuvos Hemmilääkään ei mennyt kinkkarien maaliin,oli mahikset mitä mageimmat…

Alkuringissä käytiin läpi vanhat jargonit: Pallo maassa, omille syötöt, paikoista tehään… Lisäksi vielä Dee laittoi oman taktisen mausteensa jo muutenkin suolaiseeen soppaan: "Toisella puoliajalla lisätään vauhtia!"

Vauhtia piti tosin oikeassa pelissä sitten kinkkarit…
Tuntuu vähän siltä että meidään nelikypäset vanhenee, kun muiden nuortuu. Vastustajalla olikin muutama uusi vauhdikas hemmo joukkueessa. Kuntoakin tuntui riittäävän kovaan karvaukseen läpi ottelun.

Ei sen puoleen… kyllä pallohallinta oli meillä 60-40%, mutta mutta…
Pallo pyöri nurkissa ja vedot menivät ohi, yli, ali ja loput korjasi hyvin pelannut kinkkimokke.

1.jaksolla meidän maaleista vastasivat Jusa ja Mäkki. Passareina Dee ja Jamppa.
2-2 taukotasotuksen teimme rapiat minuutti ennen taukoa.

"Tauolla lisättiin vauhtia…"

Toinen jakso alkoi ikävästi jo ekalla minuutilla. Kinkkarit vetivät,ei kovin kikkisen vedon, etukulmasta sisään. Harmi vaan että se jäi sitten voittomaaliksi.
Kovasti pyöritettiin koko jakso mutta kun ei…

VG leikki molaria keskialueella ja nappasi komean kopin… koppia tuli 2 minuuttia ja sen aikana oli vaarallisin tilanne vajaalla pelanneilla kongeilla… melkein vanhanaikaisella maali…

Pari (vai oliko kolme?) kertaa päästiin mekin ylivoimalla maalia hakemaan, mutta
seinille meni.

Loppuminitsit olivat aivan yhtä maalia ja viimeminuutilla ilman maalivahtia yritettiin kovasti, mutta kun ei taaskaan….

Giva oli lähettää isogeelle viesti jyskälään: "Taggiin 3-2"

Myönteistä:
Putgi päällä? Onneksi ei sentään voida päästä tepsin mittaiseen (18) putgeen.
Meillä on vähemmän pelejä….

Kinkkaamassa:

Masu mv
Masa
VG 2min
Reidar
Jalmar
Hartsa
Mäggäri 1+0
Jusa 1+0
Jamppa 0+1
Dee 0+1

Gatsomossa saman verran kuin viimeksikin: Loordi

Soittopelejä jaossa




24.10.2010
Iloinen kulkija vaihtoi joukkuetta!!

Tappiotonta alkukautta saapui jatkamaan jälleen paras saatavilla oleva G-ryhmä. Poissa siis JamesOn, Iso Givi Mustonen, Päve ja Gipa.

Vastustajana Iloinen Gulkija jonkun ravintolan peräGammarista.

Vastustajamme "voitti" aloituksen ja aloitti.

Hyvä rytmimme meni sekaisin jo golmannessa päässä, kun emme saaneet Golmea pojoa (1, 2, 1).

Sama laskeva suunta jatkui, neljännessä, turpaan 1:llä.

Viides pää repäisi sitten Gaulaa, 4 kotiin.

Puolivälissä tilanne oli kutkuttavasti 8-1!

Sitten tapahtui taas jotain... Turpaan 0-3! Siinäkö se meni, kun luottoylivoimapelurimme Waltton lähti heittoon ilman liukuria, ja keskellä peliä! Eikä entisen Nuoren Graafikon Gapunäytötkään olleet järin ymmärrettäviä. 

7. Pää otettiin taas omalle tasollemme (huomioiden myös vastustajan tason), eli 4-0! Viimeisellä heitolla nähtiin poikkeuksellista siviilirohkeutta, kun VG haistatti Gapteeni Ryttärin merkille ja heitti kilpailun viimeisen heittonsa omalla merkillä ja omalla kierteellä lopputuloksena kapun tavoite.

Viimeinen pää lasketeltiin kakkosmiehityksellä 4-0.

Lopputulos historian menestyksekkäin 16-4! Iloinen Gulkija olikin lopussa G-ryhmä!

Kahvit maistui ja uuden perinteen mugaan ansaittujen pisteiden jälkeen oli mahdollista nauttia palgintodonitseista!

Paikalla jyräämässä siis olivat: Teitsi, Punni, Masu, Jykä, Waltton ja VG!

Onnittelemme voittajia! Paineet tappiottoman putken jatkamiseksi kasvavat...


Gaikkien aigojen suurimmasta voitosta ei voi antaa kuin
!!

VG



Sarja-avaus Seniileillä..

Kaikki oli hyvin kunnes…
SG-Weikot 3-7 (1-3)
E-halli 22.10.10


Eipä ollut  hirveesti pelimanneja sarja-avauksessa. Kaiken  lisäksi moni oli toipilas, plus jo lämmittelyssä selkänsä brakannut Mäggäri.
Eli wanha sananlasku E-hallilta uusiksi "kaikki oli hyvin kunnes peli alkoi" on muuttanut muotoaan: "kaikki oli hyvin kunnes lämmittely alkoi".
Vai olisiko oikea muoto "kaikki oli hyvin kunnes sarja alkoi."

(Kumpi maistuu paremmalta? Antakaa palautetta GoodNews-toimitukseen vasemman linkkipalkin Vieraskirja sivun kautta)

Alku mentiin suuntaan jos toiseen, mutta sitten alkoi wee show ja lukemat 3-0. Ennen taukoa saatiin gavennus kun Hartsa iski gauden egan geemaaliin Mäggärin passista gomeasti suoraan yggösellä Kilkin hyvin vartioidun maalin ylikseen.

Paikkoja oli melläkin vanhaan malliin, mutta tolpat kilisivät ja Kilkki kilisti loput.
Weikotkin kilistivät tolppaa kertaselleen… pallo tolpasta takaisin ja moken rystysten kautta maaliin…

Tauolla oltiin luottavaisesti ja hyvin toinen osuus menikin kun gavennettiin 2-3. Sittten ei oigeastaan voittajasta ollut epäselvyyttä. Vielä viime minuutilla weemies meni jäähylle ja saatiin gavennus 3-5, mutta loppuajalla saivat mogomat tehtyä pari gassia. Aiga helpostikin. Loppusaldo 3-7. Eipä paljoa selittelyä. Ansaittu tappio, mutta ehkä turhan tylyt nrot.

Löytyi jotain myönteistä…
Nastolan monitoimimies JamesOn giilasi seuran  maali- ja jäähypörssiin gärkeen.!
 Tehogupit 2+0 & 2 min (väärä etäisyys.. ei ehtint vetoalueelta ajoissa. Epistä.)

Lisää myönteistä:
Loppuminuutin kanuunankuularallista huolimatta molarimasua pyydettiin
viereiselle kentälle maalivahdiksi! Eipä ehtint…eikä jaksant.

Pari oli vaihtaria ja yksi katsoja (Loordi):

Masu mv
VG
Masa
Hartsa 1+1
Jameson 2+0, 2 min
Jusa
Mäggäri 0+1
Dee 0+1

Paggo antaa




16 10 10

Shyyssheminaarissa shiistii.


Perinteinen Shyysseminaari pidettiin ties monennenko kerran meidän 33-vuoden olemassaolomme aikana. Ja taas hyvässä hengessä mentiin remontoidulla ”Teurastamolla”, eikä porttikieltoja tarvinnut jakaa.

Mägisdynastian aiga ohi mölgyssä:
Paikalla oli 20 janoista G-miestä joista 8 osallistui sisätiloissa heitettyyn autotallimölkkykisaan haastavalla betonialustalla. Näissä olosuhteissa todella nähtäisiin kuka hallitsee lajin ja kuka ei. Ehkäpä ei siis ollutkaan mikään yllätys että Musti Mustonen osasi lukea vaativat olosuhteet parhaiten törkeästä heittojen häirinnästä huolimatta.

Tulokset: Historian 7 kisaan tarvittiin 8 kierrosta ratkaisuun.
1.    Musti Mustonen 50p, 1 ohiheitto
2.    Hara Mikkonen 39p, 3 ohiheittoa
3.    Jykä Ryttäri 36p, 1 ohiheitto
4.    Hyny Hynynen 27p, 3 ohiheittoa
5.    Waltsu Walden 26p, 2 ohiheittoa, 1 huili
6.    Viime kevään yllätysmestari Vänkä Persson 20p, 2 ohiheittoa, 1 huili
7.    Kapa Lahtela 11p, 4 ohiheittoa, 2 huilia
8.    VG Laitinen 7p, 4 ohiheittoa, 2 huilia. Viime talven Hanuri-kisan voittaja jatkoi siitä mihinkä keväällä jäikin. Vahva ehdokas uusimaan tittelinsä jatkossakin.

”Virallisessa” osuudessa (meni vissiin alle kolmen tunnin tänä syksynä) olikin sitten jo lähes kaikki paikalla kertaamassa ja käsittelemässä viime kesän futis ym tapahtumia. Myös talven curlingin ja salibandyn tavoitteita tarkasteltiin. Puheenvuoroja jaettiinkin varsin runsaasti. Kärjessä Hara ”saisinko pienen puheenvuoron” Mikkonen yli 20 puheenvuoropyynnöllä, joista tosin osan puh.johtaja eväsi.

Tänä syksynä muistettiin myös valita vuoden futari (jollakin kriteerillä). (Viime syksynä unohtui kaikessa tohinassa)
Tässä tulokset:


Vuoden futari 2010 Jusa Salmela 5 ääntä
2. Tipi Mäntynen 3 ääntä
3. Jykä Ryttäri 2 ääntä
4. 1 äänen saivat myös Dalle Tuominen, Rookie-kauden pelannut Jylpy Kaikkonen, sekä VG Laitinen. Vasen pakki Laitinen onkin ainoa peluri joka on ainoana saanut kaikissa Goodies-lajien parhaitten valinnoissa vähintään yhden äänen (ja yleensäkin vain sen yhden Toim. Huom!) Mutta se johtuu kenties siitä että Terppa on ainoa jolle Johtokunta on antanut ainoana luvan äänestää itseään.

Myös viime kesän Luhdan Sametin/Persson Pitchin ruohonleikkuuryhmää

Musti”Stiga” Mustosta, Reiska ”Partner tallin vaihto Jonsered” Reinikkaa ja Vänkä ”Jonsered” Mäkistä kiiteltiin ja muistettiin värikkäillä viimeistelyharavoilla. Teknisen ruohontarkastaja Terppa ”pilkun-nussija” Laitisen haravaversio oli oikein varustettu virallisella ruohomitalla. Joten odotettavissa on jatkossa entistä tasalaatuisempaa viheriötä.

Mittariharavat pöydällä

”Vapaamuurarien tyyliin” huudettujen aivopesu-, salaseura-, shamaani- Go Goodies Go huutojen jälkeen oli kiva mutustella pizzaa ja maistella herkullisia ja ravitsevia juomia.

Lätkäveikkauksessa Kärpät-Pelsu tiesivät oikean 4-4 tuloksen Tipi ja Mäksä. Pojat jakoivat 37 euroa puoliksi.

”Asiallisista” saunakeskusteluista jäi parhaiten mieleen Stuart Baxter osio.
400 000 euroa mies kuulemma tienaa, mutta onko se päivässä, viikossa, kuukaudessa, vuodessa vai koko sopimuskaudessa jäi hiukan epäselväksi.

Arpajaaset....



Mahti Arpaajista ei ehkä tällä kertaa voinut käyttää Mahti nimitystä, mutta jokainen sai palkinnon ja viimeistään pelistä putoamissnapsi sai mielen tyytyväiseksi. Ja kyllähän jääskrapa on tähän vuodenaikaan varsin käyttökelpoinen väline. Ja olihan siinäkin valinnan varaa Valmismatkojen ja Tapiolan versioiden välillä.


Gressmannin tuotteita halutaan laajentaa pipoilla. Viritellään.
Walttoni virittelikin oheisen Kärkkäismallin geskustelun pohjaksi.

(Hara ”saisinko pienen puheenvuoron” Mikkonen odottaa jo vuoroaan oikeassa alanurkassa).

Iltaa jatkettiin vielä puolen yön jälkeen Armaksessa, johonka vielä kaikki kuusi yrittäjää pääsivät sisään. Myös Tonttilan Pikku Hukassa järjestetyssä Hevi-konsertissa nähtiin ”musikaalista” G-edustusta.
---
Sunnuntaina siivottiin paikat pirteänä ja suunnattiin Jari Litmasen ”jäähyväis-” ja FC Lahden ”Divariin putoamisotteluun”. Siinäkin ehkäpä parasta antia oli komea ilotulitus matsin päätteeksi.
  Persalustat olivat tarpeen....


 
Aiga näyttää, oltiinko todistamassa historiallista matsia:
Kaikkien aikojen kympin viimeistä esiintymistä Lahden viheriöllä?


Johtokunta kiitteleekin suuresti kaikkia paikalla olleita hauskasta illasta. Myös Sponsorit Jykä Ryttäri ja Oilon ( VG Laitinen) ansaitsevat kumarruksen.

Voispa sanoa että oli SHIKA SHIISTII!


Yleisarvosana 20 Geetä,
8 koria kaljaa, 1 lonkeroa, 1 siideriä, 4 Viru Valkeeta, 2 Mahtra Vodkaa, 1 Leijona, 24 pizzaa ja 2 irtokarkkiboxia.   




10.10.10

Sex-Sex SolAreenalla!
GurlinkiGee ja Cherry kiilasivat sarjan kärkeen!


Ei se gurlinki niin paska peli olekaan, vaikka gevähällä sellaista tuoksua ilmassa olikin. Johan tässä on viides kausi alkamassa, joten opittu on ja paljon!

Huippujännä matsi päättyi tasan kuusi!

Harjotusvuoro oli ennen matsia klo 9-11. Punni oli tullut 9.05, mutta muita ei kuulemma silloin vielä näkynyt. Siinähän se vuoro meni nauttiessa vahvat Päivi-kaffeet eväiden kera. No ehdittiin siinä sitten tunnin verran reenailla
kun väkeä tuli lisää.

Mustosen pelikoodipaperit olivat kateissa, mutta jaettiin porukka kahteen joukkueeseen jotka pelasivat vuorotellen.

Matsin alkaessa klo 11 paikalla olikin koko gurlinkiporukka -paitsi iso Gee. Ilmankos peli kulkikin kuin olisi kiviä liuttanut jäällä!

Joukkueen uusin vahvistus "6miljdollarinmies" Teitsikin oli kuin vanha tekijä. Poika oli ensimmäistä kertaa kivenpyörittelyssä, mutta ei meistä gonkareista erottunut yhtään. Ainoastaan alkutelemarkissa oli hieman hankaluuksia. Mutta kyllä se siitä lähti kun annettiin hyvät neuvot, laitettiin liukuri jalkaan, polvari polveen, kivi käteen, harja kainaloon ja työnnettiin ränniin.

SUOJAA VAAN!…mitenniin "vaan"?

Eka pää hävittiin 0-1, kaksi seuraavaa vietiin 1-0 , 1-0, sitten tuli
rumasti takkiin 0-3, mutta het seuraavassa korjattiin potti kotiin samoin numeroin. Lähellä oli neljäskin pojo. Kuudes ja seittemäs pää menivät kirsikkapojille 0-1, 0-1.


Eli viimeiseen päähän mentäessä olimme tappiolla 5-6.
(Itse asiassa 7. pää hävittiin tahallaan, jotta saadaan matsin viimeinen heitto. (valmennusjohdon huom.))

8.pää…Siinä näytti loppukiville asti todella huonolta. Sherrymiehet olivat kehittäneet pesään kolme stonea, ja rakentaneet melkoisen patterin vielä eteen. Mutta eihän se riittänyt… Poikain puolustus murtui kuin kuuluisa muuri Berliinissä.

Walttoni viittamieheksi ja  gapteeni Jygä heittämään. .. Jygän eka ei aivan natsannu, mutta kisan viimeinen mohikaani liutti Walttonin reimaria  kohden murhaavan tarkan musan, jota lakasukoneen kuljettajat vauhdittivat parhaansa mukaan… kivi löysi kuin löysikin tiensä karikkojen välistä pesään ja kolahutti kirsikankiven biojätteisiin.
1-0 !! Ja koko matsi 6-6.

Riemulla ei yleensä ole rajoja, mutta nyt riemu tuntui rajoittuneen vaan gee joukkueeseen, koska riemumieltä ei ollut havaittavissa Jake "Fever" Ropposen joukoissa. Orvokki parka.

Ompa mukava antaa heti alkuun

Sherryä lantraamassa:
VG
Jygä
Walton
Teitsi
Masu
Gipa
Päve
Punni
JamesOn

Liigan sivuillakin tämä tasuri huomioitiin...

©2017 Go Goodies Go! FC Goodies Lahti - suntuubi.com